SeAMKin aamukahvikiertueella verkostoiduttiin 

Aamukahveilla syntyi innokasta keskustelua aamun aiheista. Myrsky -hankkeen, SeAMKin ja yrittäjien lisäksi paikalla edusti myös JPYP.
Aamukahveilla syntyi innokasta keskustelua aamun aiheista. Myrsky -hankkeen, SeAMKin ja yrittäjien lisäksi paikalla edusti myös JPYP.
Aamukahveilla syntyi innokasta keskustelua aamun aiheista. Myrsky -hankkeen, SeAMKin ja yrittäjien lisäksi paikalla edusti myös JPYP.
Aamukahveilla syntyi innokasta keskustelua aamun aiheista. Myrsky -hankkeen, SeAMKin ja yrittäjien lisäksi paikalla edusti myös JPYP.

ALVARIINISSA järjestetty aamukahvitapahtuma oli osa SeAMKin Myrsky-hankkeen kiertuetta, jonka tavoitteena on antaa nuorille 1–3-vuotiaille yrityksille toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä viime vuosien äkillisten ja odottamattomien muutosten keskellä, jotta yritykset voivat sopeutua ja hyödyntää omassa toimintaympäristössään tapahtuvia muutoksia. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. 

–Lähes 50 prosenttia yrityksistä lopettaa kolmen ensimmäisen vuoden aikana, kun menot ovat isommat kuin tulot. Puhutaan yritysten kuolemanlaaksosta, sanoo Tarja Sandvik

–Hankkeessa olemme huomanneet, että haasteet yrittäjillä ovat koko Etelä-Pohjanmaalla samat. Olisikin tärkeää, että niihin olisi yrittäjillä mahdollista saada apua nopeasti ja helposti. Monesti käy niin, että yrittäjä hakee apua liian myöhään. Liian pitkälle ajatellaan, että kyllä minä pärjään, kertoo Aila Hemminki

Hankkeen puitteissa on tekeillä myös nuorten yritysten työkirja, eli niin sanottu neuvolakirja. Kirja on tulossa valmistuttuaan SeAMKin sivuille vapaasti yrittäjien käytettäväksi. 

–Neuvolakirjaan merkitään yrityksen pyörittämiseen tarvittavia tietoja ja neuvolakirja parhaimmillaan auttaa jopa välttämään mahdolliset sudenkuopat. 

Mainos

Aamukahvitilaisuudessa heiteltiin ilmoille ideoita neuvolakirjan sisältöön, jotta kokonaisuudesta muodostuisi mahdollisimman kattavasti yrittäjää palveleva opas. Tärkeänä asiana pidettiin esimerkiksi yrittäjän hyvinvointia. 

HANKKEEN puitteissa järjestetään yrittäjille myös etäsparrausklinikoita. Marjo Vistinaho SeAMK Maakuntakorkeakoulusta mainitsee, että ajatuksena on järjestää sparrausklinikoista niin sanottuja kisakatsomoita, joihin yrittäjät voivat kokoontua yhdessä. Alajärven tapahtumiin paikkana toimisi oivallisesti uusi työtila Hubi25. 

–Illasta saisi varmasti enemmän irti muiden yrittäjien kanssa keskustellen. Seuraavaksi lähdemme kartoittamaan yrittäjien kiinnostusta tällaiseen tapahtumaan. Toivomme tietysti runsasta osanottoa, tapahtumathan ovat kaikki yrittäjille ilmaisia, muistuttaa Vistinaho. 

Sparrausklinikoiden aiheiksi ajankohtineen tulee Sopimusten ABC (4.5), Talous ja hinnoittelu (9.5), Markkinointi (1.6), sekä Itsensä johtaminen (7.6) 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.