Pedros’s pizzerian lounaspöytään Kortesjärvelle kannattaa ajella vaikka kauempaakin 

Katri Alanko ja Antti Vinkka kertovat käyvänsä kerran kuussa ulkona syömässä.
Katri Alanko ja Antti Vinkka kertovat käyvänsä kerran kuussa ulkona syömässä.
Katri Alanko ja Antti Vinkka kertovat käyvänsä kerran kuussa ulkona syömässä.
Katri Alanko ja Antti Vinkka kertovat käyvänsä kerran kuussa ulkona syömässä.
KUUKAUDEN verran lounaspöytää pyörittänyt Pedro’s pizzeria haluaa palvella asiakkaitaan niin, että he tulevat mielellään myös uudestaan.

KUUKAUDEN verran lounaspöytää pyörittänyt Pedro’s pizzeria haluaa palvella asiakkaitaan niin, että he tulevat mielellään myös uudestaan. Hyvästä ruuasta ja valikoimasta kiitosta saanut yrittäjä Nouraddin on kiitollinen jokaisesta asiakkaasta. 

–Mutta kaikki eivät vielä tiedä muutoksista, vieläkin on monelle tullut yllätyksenä, että täältä saa myös lounasta, sanoo Nouraddin. 

Hän kertoo mielellään kuuntelevansa myös asiakkaiden ehdotuksia ja mielipiteitä lounaspöytään liittyen. 

–Kuuntelen mielelläni mielipiteet, vinkit ja toiveet, hän rohkaisee. 

Lounaalle saapuneet Katri Alanko ja Antti Vinkka tulevat testaamaan Pedroksen lounaspöydän ensimmäistä kertaa. Ensimmäisenä huomion kiinnitti houkutteleva jälkiruokaosasto. 

–Katsoin, että mitäs hyvänen aika täällä oikein on, ei joka paikassa näin monipuolisesti ole tarjottavia, huomauttaa Alanko. 

Pariskunta kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että paikkakunnalta löytyy lounasravintola. Myös lounaspöydän tarjottavat miellyttivät. 

–Kala täällä oli todella hyvin valmistettua. Kyllä tämä on iso asia, että tämmöinen palvelu löytyy, kun muuten koko ajan palvelut vähenevät. Meistä tämä paikka sai uudet vakioasiakkaat, kiittelee Alanko. 

PEDRO´S PIZZERIAN lounaspöydän vaihtoehdoista ovat vakioasiakkaat löytäneet omat suosikkinsa.  

–On heitäkin, jotka ottavat pelkkää jälkiruokaa, kun sitäkin on yleensä useampaa sorttia, nauraa Nouraddin. 

–Tervetuloa testaamaan! 

Pedro´s pizzerian monipuolinen lounaspöytä on saanut kehuja. Yrittäjä Nouraddin kertoo, että jälkiruokapöytä on saanut kehuja monipuolisuudestaan.
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.