Evijärven tulos parani hieman ennakoidusta

Evijärven kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja jakoi tukea paikkakunnan toimijoille.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja jakoi tukea paikkakunnan toimijoille.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja jakoi tukea paikkakunnan toimijoille.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja jakoi tukea paikkakunnan toimijoille.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja jakoi tukea paikkakunnan toimijoille.

EVIJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi 31. maaliskuuta osaltaan vuoden 2022 tilinpäätöksen, joka muodostui 439 909 euroa ylijäämäiseksi. Talousarvio oli laskettu 434 560 euroa plussalle. Sekä tulot että menot ylittyivät ennakoiduista. Valtionosuuksia kertyi 10 077 000 euroa, mikä oli 98 000 ennakoitua vähemmän, verotuloja 9 163 000 euroa, jossa ylitystä arvioituun oli 391 000 euroa. Konsernin ylijäämä on 443 316,64 euroa. Kunnan taseessa on ylijäämää 3,867 miljoonaa euroa ja konsernin 1,851.

Investointeja toteutui 1,283 miljoonan euron edestä. Niistä suurin oli koulukeskuksen sisäliikuntatilan laajennus, joka jatkui edelliseltä vuodelta. Lisäksi merkittäviä investointeja kohdistui järven kunnostukseen, ulkoilualueiden viihtyisyyden ja toiminnallisuuden parantamiseen, talojohtojen rakentamiseen, sekä koulukeskuksen alueelle.

KUNNANHALLITUS myönsi kylien kehittämisrahaa 12 toimijalle. Tukea haettiin yhteensä 18 458,47 euroa ja myönnettiin 13 533,47 euroa.

Rakentaminen, korjaus ja kunnostus -kategoriassa Evijärvi-Seuralle myönnettiin 1 000 euroa uusien tukkien hankkimiseen tukkilaisradalle, Evijärven Urheilijoille 700 euroa infotaulun hankkimiseen liikuntaleikkipuistoon, Kivijärven kylän kyläyhdistykselle 1 000 euroa uimarannan saunan kiukaan uusimiseen, Evipartiolle 1 000 euroa  Korkeamaan ulkoalueen ja majan kunnostukseen, Evijärven kuntoilukeskukselle 4 925 euroa aurinkopaneelien hankintaan, Osuuskunta Vasikka-ahon kehitykselle 100 euroa ilmoitustaulun hankintaan, Kerttuan kalastuskunnalle 1 000 euroa venelaiturin suunnitteluun ja valmisteleviin töihin sekä Inan kyläyhdistykselle 1 000 euroa Inanlahden sillan penkereiden niittoon ja raivaukseen.

Toiminta-otsikon alla MLL Evijärvi saa 230 euroa muskaritoiminnan aloittamiseen Sopulassa ja Osuuskunta Vasikka-ahon kehitys 978,47 euroa perhetoiminnan aloittamiseen Sopulassa.

Tapahtumista tuetaan Evijärven Yrittäjien Syksyn ysäribileitä, markkinoita, Hämäriä kauppoja ja joulunavausta, jokaista 400 euron avustuksella.

Kylien kehittämisrahan toinen hakuaika on syksyllä, 15.8–4.9.

TYÖLLISTYMISTÄ edistävän monialaisen palveluverkoston johtoryhmän edustajaksi valittiin kehittäjäkoordinaattori ja hänen varalleen kunnanjohtaja. Ryhmään kuuluvat TE-toimiston, kuntien, hyvinvointialueen ja Kelan edustajat.

Lisää uutisia Evijärveltä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.