LEHDEN toimituksesta oltiin yhteydessä ja kysyttiin kolumnistiksi. Siinä vaiheessa kolumnisteiksi oli suostunut liuta viran puolesta kirjoittavia henkilöitä, joille yksi asia oli yhteistä. Kirjoittajat olivat pääasiassa miehiä.
Niinpä nyt kysyttiin, haluaisinko olla yksi Naisten vuoro -ryhmän kolumnisteista. Kiitin ja jäin pohtimaan, alkaisinko kolumnistiksi.
Ajattelin, että voisin alkaakin, mutta naiskiintiökolumnistiksi ryhtyminen ei tuntunut kovinkaan innostavalta. Tuli sellainen olo, että pitäisi kirjoittaa, jotta ei olisi pelkkiä tirehtöörejä ja muita johtajia ja viran puolesta kirjoittajia. Ja jotta ei oltaisi kovin taantumuksellinen lehti, jolla on näkyvillä paikoilla vain miehiä. Ja joskus aina välissä naiskolumnisti, kun niitä naisiakin pitää muistaa. Ja lukeehan nekin lehtiä.
Tein aikoinaan kauppakorkeakoulussa seminaarityön naisen asemasta. Se oli silmiä avaava kokemus. Sosiologi Elina Haavio-Mannila nimittäin huomautti tutkimuksissaan tasa-arvosta puhuttaessa: nainen on usein perheessä se, joka vaikuttaa voimakkaasti lasten asenteisiin.
Tämä tutkimus oli tehty viime vuosituhannella eli tilanne on varmasti muuttunut tasa-arvoisempaan suuntaan, ja isät osallistuvat enemmän kasvatustyöhön. Jutun juoni on kuitenkin se, että kun me naiset itkemme tasa-arvon ja yhteiskunnallisen aseman perään, meidän on hyvä muistaa, että perheessä äidin rooli kasvattajana on merkittävä sen suhteen, kannustetaanko tyttöjä yhtä lailla kuin poikia eteenpäin elämässä.
Eli en lähde lehden toimitusta ripittämään sen takia, että minua pyydettiin mukaan kiintiökolumnistiksi. Pitäähän se paikkansa. Mitä ollaan niin vaatimattomia me naiset!
Naisten näkymättömyyteen lehden sivuilla törmäsin joku aika sitten juttukeikalla. Piti ottaa haastatelluista valokuvia, mutta mukana olleet naiset kieltäytyivät yhtenä naisena. Kehottivat ottamaan kuvan paikalla olleesta miehestä, joka ei siihen mennessä ollut vielä sanonut sanaakaan. Silloin muistin Elina Haavio-Mannilan ja naisten oman roolin asemansa rakentajina.
Parilla seuraavalla juttukeikalla ei tullut mitään ongelmaa haastateltavien kuvaamisessa. Kumpikin kuvattava suostui hetkeäkään epäröimättä. Niin, olivat miehiä, kumpikin.
Aino Alppinen
