JPK:n kausi käynnistynyt odotusten mukaan – perjantaina vastustajaksi saapuu Hela-Kiekko

JPK:n valmentaja Sami Seppälä ja Mika Ilomäki kopsauttivat nyrkkejä Ilomäen maalin jälkeen.
JPK:n valmentaja Sami Seppälä ja Mika Ilomäki kopsauttivat nyrkkejä Ilomäen maalin jälkeen.
JPK:n valmentaja Sami Seppälä ja Mika Ilomäki kopsauttivat nyrkkejä Ilomäen maalin jälkeen.
JPK:n valmentaja Sami Seppälä ja Mika Ilomäki kopsauttivat nyrkkejä Ilomäen maalin jälkeen.
JÄRVISEUDUN Pallokerhon kausi jääkiekon kolmosdivarissa on käynnistynyt mukavissa merkeissä.

Viidestä pelaamastaan ottelusta Pallokerho on voittanut neljä; ainoastaan ensimmäisestä kotipelistä on tullut tappio. 12 pistettä oikeuttaa sarjataulukossa kolmanteen sijaan.

Perjantai-iltana pelattu paikalliskamppailu JPK:n ja Lapuan Virkiän välillä muodostui odotetusti hikiseksi rupeamaksi. Ottelu keräsi Alajärven jäähalliin 185 katsojaa ja tarjosikin jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan: vauhtia ja tapahtumia riitti.

–Vaikka peli oli meillä hallussa alusta saakka eikä suurta hätää sen suhteen ollut, vastustaja ei kyllä antanut yhtään tilannetta ilmaiseksi eli pisteiden eteen sai tehdä täyden työn, kertasi joukkueenjohtaja Petri Koskenmäki peliä.

–Pelissä oli hyvää, mutta oli kehityksen aihettakin. Kun oltiin 8–3 johdossa, ajatus herpaantui ja puolustus tahtoi unohtua – kaikki halusivat hyökätä. Sillä annettiin vastustajalle kolmannessa erässä pari maalia. Vähän samaa on käynyt aiemmissa peleissä. Pelit pitäisi pelata loppuun asti.

–Yksi illan kohokohdista oli kolmannen erän alivoima, kun pelattiin viidellä kolmea vastaan puolitoista minuuttia. Siinä näkyi joukkueen kova tahtotila: oli todella kovia blokkeja ja pari kiekonriistoa, joista oli syntyä jopa alivoimamaali, kertoi Koskenmäki.

Kahden maalin ja yhden syöttöpisteen iltaa viettivät JPK:n riveissä Mika Ilomäki (2+1), Iivari Huvila (2+1) ja Platon Dovbnia. Maalinteossa onnistuivat myös Lauri Männistö (1+3), Santeri Kari (1+2) ja Ilya Barinov (1+2). Maalivahti Oskari Koskenmäki torjui 38 kertaa ja pelasti joukkueensa useita kertoja.

Koskenmäki on tyytyväinen, että onnistumisia on alkanut tulla koko joukkueen osalta.

–Se on tulevan kannalta tärkeää. Jos ensimmäisissä peleissä oltiin vähän liikaa yhden ketjun varassa, ovat muutkin ketjut saaneet onnistumisia ja maalit jakaantuvat useamamlle pelaajalle. suunta oikea.

Aiemmissakin JPK:n kotiotteluissa on tällä kaudella päästy katsojamäärissä yli kahdensadan, ensimmäisessä väkeä oli lähes 300. Hallissa on 500 hengen maksimikapasiteetti.

–On oltu tyytyväisiä väkimäärään, mutta vieläkin enemmän väkeä sopisi. Ja ääntä. Eilen kuulin viimeksi, että peleihin on oltu tyytyväisiä, sanottiin, että näin viihdyttävästä kiekosta maksaa mielellään viisi euroa. Vastustajatkin ovat olleet hyviä. Nämä paikallisottelut ovat mukavia: vaikka vastustajat ovat tuttuja kavereita, niin kilpailuasetelma on kova.

Oman mausteensa edelliseen peliin toi juuri lapualainen vastustaja kannustusjoukkoineen; mukana oli Koskenmäen mukaan Virkiän Suomi-sarjan porukkaakin.

KIEKKOA on kaivettu vastustajan maalivahdin takaa tiuhaan. Lohkon pistepörssin kakkostilalla on JPK:n Ilya Barinov, jolla on saldona 11 maalia ja seitsemän syöttöpistettä. Sijoilta yhdeksän ja kymmenen löytyvät Aleksandr Iarosiuk (6+6) ja Platon Dovbnia (3+9). Kaikki kolme ovat 2004 syntyneitä Jamin opiskelijoita.

SEURAAVA ottelu JPK:lla on jo tulevana perjantaina kello 19 alkaen kotiluolassaan. Vastassa on Kauhavan HeKi, joka on sarjataulukossa pisteen JPK:ta edellä, sijalla kaksi.

–Hikinen urakka on taas tulossa. Harkkapeli hävittiin heille yhdellä maalilla. Se oli tasaväkinen, hyvä ottelu, mutta nyt lähdetään hakemaan voittoa, toteaa Koskenmäki.

–Joukkueessa on hyvä henki ja tekemisen meininki. Mäntyniemen Mitjan loukkaantuminen vähän sekoittaa systeemiä, mutta saadaan apuja omasta ringistä ja reservistä.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.