3 lokakuun, 2022

Asuminen ja ympäristö

Lappajärvellä pidettiin kolmet avoimet ovet

LAPPAJÄRVELÄISET pääsivät perjantaina tutustumaan kotikuntansa palveluihin oikein urakalla, kun sekä yhteiskoululla, Lappis-areenalla että kirjaston uudessa

Yhteislähtö puolimaratonille starttasi lauantaiaamuna Saarikentältä.
Tilaajille

62 juoksi puolimaratonin Vimpelissä

LAUANTAISESSA Windal-puolimaratonissa Vimpelissä juoksi, pyöräili ja käveli yhteensä 62 osallistujaa. Lisäksi yhteistempaus Eläkeliiton kanssa keräsi 22 kävelijää. Siinä kävelymatka oli 8,5 kilometriä. Puolimaratonin pituus on sananmukaisesti puolet maratonjuoksun pituudesta eli 21,09…

Urheilu

Hautamäelle kolmas SM-kulta putkeen!

MITSUBISHI LANCER EVO IX:LLÄ ajavat Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen juhlivat viikonloppuna Kouvolassa rallin SM2-luokan suomenmestaruutta. Hautamäelle kysymyksessä oli hattutemppu, sillä kultamitali oli jo kolmas putkeen.

Evijärven Urheilijat

Evijärven Urheilijoiden nuorilla onnistunut kisakesä

EVIJÄRVEN URHEILIJAT on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt määrätietoisesti tekemään kehittävää ja pitkäjänteistä seuratyötä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämä näkyy muun muassa yhdistyksen jäsenmäärän nousussa sekä aktiivisten harrasteryhmien kasvuna.

Asuminen ja ympäristö

Lappajärvellä pidettiin kolmet avoimet ovet

LAPPAJÄRVELÄISET pääsivät perjantaina tutustumaan kotikuntansa palveluihin oikein urakalla, kun sekä yhteiskoululla, Lappis-areenalla että kirjaston uudessa

Yhteislähtö puolimaratonille starttasi lauantaiaamuna Saarikentältä.
Tilaajille

62 juoksi puolimaratonin Vimpelissä

LAUANTAISESSA Windal-puolimaratonissa Vimpelissä juoksi, pyöräili ja käveli yhteensä 62 osallistujaa. Lisäksi yhteistempaus Eläkeliiton kanssa keräsi

Urheilu

Hautamäelle kolmas SM-kulta putkeen!

MITSUBISHI LANCER EVO IX:LLÄ ajavat Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen juhlivat viikonloppuna Kouvolassa rallin SM2-luokan suomenmestaruutta. Hautamäelle kysymyksessä oli hattutemppu, sillä kultamitali oli jo kolmas putkeen.

Evijärven Urheilijat

Evijärven Urheilijoiden nuorilla onnistunut kisakesä

EVIJÄRVEN URHEILIJAT on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt määrätietoisesti tekemään kehittävää ja pitkäjänteistä seuratyötä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämä näkyy muun muassa yhdistyksen jäsenmäärän nousussa sekä aktiivisten harrasteryhmien kasvuna.

3 lokakuun, 2022

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.