Veto pettyi viime hetkillä

Ninni-Salmi
Ninni-Salmi

Veto-Pyrintö 72–73 (34-47)

Vimpelin Vedon pistepussi naisten Korisliigassa ei lihonut Tampereen Pyrintöä vastaan. Kauhajoella pelatun ottelun ratkaisu nähtiin viisi sekuntia ennen päätössummeria Pyrinnön onnistuttua kahden pisteen heitossaan. Veto saa katsoa tappion osalta peiliin jo pelkästään ottelun kahden viimeisen peliminuutin osalta, milloin yksikään heitosta ei osunut koriin.

Ennen loppuhuipennusta ottelu sujui hyvin vaihtelevasti. Tasan päättyneen ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen vei Pyrintö toisen neljänneksen kolmellatoista pisteellä. Veto tuli tauolta vahvalla otteella kahmaisten kolmannen neljänneksen yhdellätoista pisteellä.

Vedon valmentaja Jukka-Pekka Kujala harmitteli pisteiden lipumista käsistä.

– Tiukka ja ympäripyöreä ottelu. Meillä oli lopussa useita hyviä heittopaikkoja, mutta pallo ei mennyt sisään.

Mainos

Ottelun ensimmäisestä jaksosta muodostui omalla tavallaan pelin kulminaatiopiste Pyrinnön viedessä sen selkeästi

– Puolustuksemme ei toiminut ensimmäisellä jaksolla kuten olisi pitänyt, vaikka Pyrintö myös heitti hyvin. Tauolla saimme uuden otteen peliin, ja nousimme mukaan. Se ei kuitenkaan riittänyt, tästä jatketaan vain eteenpäin.

Vedosta heittivät kaksinumeroisen pistemäärän Tynice Martin, 24, Shayla Cooper, 22, sekä Ninni Salmi, 11.

Tomi Olli

Kauhajoen Karhun kasvatti Ninni Salmi pelasi kotikonnuillaan.
Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.