Lukijan mielipideartikkeli:

Sisäinen valvonta ja hankintaosaaminen takaavat miljoonien vaikuttavuuden

UUSI hyvinvointialueemme Etelä-Pohjanmaalla saa laskennallisesti noin 790 miljoonan euron rahapotin valtiolta. Tällä rahalla alueemme avun tarvitsijat tulevat hoidetuksi, laskennallisesti.

Siihen sisältyy esimerkiksi palokuntien, ambulanssien, terveyskeskusten, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipuolen palvelut. Ei ole yhdentekevää, miten nämä rahat käytetään palvelutuotannossa.

Hyvä hallintotapa on yleinen käsitys, jolla pyritään hoitamaan yhteisiä asioita avoimesti ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Asioiden huolellinen valmistelu on perusta luottamushenkilöiden hyvään päätöksentekoon. Organisaatioiden oman toiminnan valvontaan on kehitetty sähköisiä menetelmiä, joilla voidaan varmistaa, että sisäinen valvonta toimii odotetulla tavalla ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Avoin tiedottaminen päätöksistä ohjaa oikeaan suuntaan. Miksi sisäinen valvonta on tärkeää? Se lisää vaikuttavuutta, kun eurot ohjautuvat itse toimintaan eikä huonoon hallintoon. Etelä-Pohjanmaalla, kuten myös muilla hyvinvointialueilla, väliaikainen valmistelutoimielin eli VATE suunnittelee ministeriöiden tiukassa valvonnassa uutta organisaatioita. Lähtökohtana on, että palveluiden painopiste ohjautuisi perusterveydenhuoltoon, jolloin ei enää puhuttaisi ”arvauskeskuksista”. Osaavatko sulautettavien organisaatioiden edustajat nähdä kokonaisuuden, jolla voidaan murskata luutuneet rakenteet menettämättä jo hyvin toimivia palveluketjuja? Riskienhallinnan osaaminen vaikuttaa ennaltaehkäisevästi siten, että esimerkiksi osaamattomuudella ei aiheuteta turhia kustannuksia.

Hankintojen kilpailutusosaaminen on aivan oma lukunsa kustannustehokkuutta vaadittaessa. Hyvinvointialue tarvitsee monenlaista tavaraa, tarviketta ja osaamista, jotta palvelutuotanto onnistuu laadukkaasti ja tehokkaasti. Julkisten hankintojen tulee noudattaa hankintalakia. Huolellisesti valmistellut hankinta-asiakirjat antavat mahdollisuuden yksityisille palveluntuottajille myös alueellamme.

Mainos

Palvelusetelin käytön laajentaminen eri toimialueille avaa mahdollisuuden uudenlaiselle yrittäjyydelle. Tästä löytyy Suomessa useita hyviä käytänteitä, jolloin pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Paikallisten yritysten saaminen mukaan julkisen rahapotin jakoon merkitsee paljon hyvinvointialueemme kehittämiseen ja työllistämiseen.

Anna-Maija Renko, aluevaaliehdokas, Kauhava

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.