Ajo-opetus Harju laajentaa Alajärvelle

Leevi Harju (vas.) jatkaa Alajärven Autokoulun liiketoimintaa omalla toiminimellään Ajo-opetus Harju Oy Hannu Hirsimäen siirtyessä muihin tehtäviin.

Julkaistu:

Aihe:

–Päätös muutoksesta oli helppo ja selkeä tehdä. Olemme Hannun kanssa tehneet aiemmin hyvää yhteistyötä, olen vastannut moottoripyöräopetuksesta kesäisin täällä, ja moni asia on jo tässä kuviossa tuttu. Maantieteellisesti Vimpeli ja Alajärvi sopivat hyvin yhteen, kertoo Leevi Harju.

Harju aloitti ajo-opettajan uransa vimpeliläisen autokouluyrittäjän palveluksessa oppisopimuskoulutuksen merkeissä vuonna 2012 ja siirtyi yrittäjäksi 2018 tämän eläköidyttyä. Hän on opettanut nuorisoa ja iäkkäämpääkin väkeä liikenteeseen Vimpelin ja Alajärven lisäksi myös Perhossa ja Evijärvellä.

AJO-OPETUS itsessään on tänä päivänä samanlaista kuin Harjun aloittaessa ja Hirsimäen saadessa pätevyyden 2002, vaikka ala on kokenut lainsäädännön muutoksia useaan kertaan. Viimeisimmäksi opetus muuttui yksivaiheiseksi, ja osa ajo-opetuksesta on mahdollista suorittaa simulaattorilla. Harju ja Hirsimäki kokevat kuitenkin, että uusi kuljettaja saa paremmat valmiudet itsenäiseen omalla autolla liikkumiseen ajamalla harjoitustunnit opettajan kanssa oikealla autolla.

–Olemme saaneet tästä käytännöstä hyvää palautetta asiakkailta sekä hyviä tuloksia läpäistyjen ajokokeiden määrissä.

Pimeäajo tehdään simulaattorilla, liukkaan kelin harjoittelu Kemoran radalla. Ne kuuluvat riskientunnistus-osioon, joka korvaa entisen autokoulun kakkosvaiheen.

Opiskelu painottuu nyt aiempaan verrattuna hieman enemmän opiskelijan omaan aktiivisuuteen ja harjoitteluun sähköisessä oppimisympäristössä.

–Oppilaat ovat motivoituneita ja ottavat opiskelusta irti joka hetken ja kaiken mahdollisen tiedon, Harju toteaa.

SEKÄ Harju että Hirsimäki nauttivat opettajan työstä.

–Tykkään työskennellä nuorten kanssa. Vain lainsäädännön poukkoilevuus tekee työstä raskasta, Harju toteaa.

–Koskaan ei ole ahdistanut lähteä töihin, pitkinäkään päivinä. Yrittäjyys on sen sijaan tuntunut raskaalta, Hirsimäki kertoo.

–Parasta tässä on se, kun lähdetään oppilaan kanssa nollista liikkeelle. Joku ei ole ajanut edes ruohonleikkuria, ja melko pian, opetuksen päätteeksi hän saa ajokortin. Silloin on voittajafiilis.

–Kyllä, se palkitsee, kun näkee, kuinka nopeasti taidot kehittyvät oikeanlaisella opetuksella. Se on ihan uskomaton määrä tietoa, minkä nuori sisäistää hetkessä, Harju jatkaa.

AJO-OPETTAJA on paljon tien päällä ja näkee monenlaisia kuljettajia. Hirsimäki on huolissaan liikennesääntöjen osaamisen heikkenemisestä.

–Liikennesääntöjen kertaaminen aika ajoin olisi paikallaan itse kullakin, etteivät esimerkiksi opettajat opeta koululaisille vääriä väistämissääntöjä pyöräillessä.

Harju on tarjonnut kouluille mahdollisuutta liikenneturvallisuuskasvatustunteja, joilla koululaiset saavat ikätason mukaista tietoa käytännönläheisesti. –Sitä mahdollisuutta tarjoan täälläkin.

AUTOKOULUJEN kiireisimmät ajat painottuvat kevääseen ja alkukesään. Moottoripyöräkortteja ajettiin viime kesänä vilkkaasti, ja Harju ennustaa samaa tahtia ensi kesälle.

Hän on laskeskellut, että Alajärvelle siirtyminen ei muuta elämää liikaa, vaan aikaa jää jatkossakin myös perheelle ja muille harrastuksille.

–Oppilasmäärät pysynevät samalla tasolla. Tarvittaessa saan apuun tuntipalkkaisia työntekijöitä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.