Yhdeksän vuoden odotus palkittiin, kun viides Soini-lukemisto pääsi lukijoiden käsiin
SOINI-LUKEMISTON viides osa julkistettiin Kuninkaantuvalla sunnuntaina. Edellinen Soini-lukemisto ilmestyi yhdeksän vuotta sitten.

Vimpelin MLL tiedotti sivistystoimen yksiköitä kampanjasta, ja mukaan lähtivät yhteiskoulu sekä päiväkoti. Leipomukset myydään auttavan
100-VUOTIASTA Mannerheimin Lastensuojeluliittoa oli määrä juhlia jo viime vuonna, mutta Vimpelissä, samoin kuin monessa muussakin paikassa, juhlat siirtyivät. Viime sunnuntaina MLL:n väki kutsui alueen lapsiperheitä viettämään iloista juhlapäivää Saarikentälle. Kutsu tavoittikin noin 120 lasta vanhempineen ja isovanhempineen sekä muine taustajoukkoineen viettämään aikaa yhdessä ja nauttimaan tapahtumasta.
Järvi-Pohjanmaalla on todettu muutamia uusia koronavirustartuntoja viimeisen viikon aikana, ja noin 40 henkilöä on tällä hetkellä karanteenissa. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee yhdessä Etelä-Pohjanmaan alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kanssa laajennettua maskisuositusta.
Tämä kesäasukkaille tarkoitettu kirje on toinen lajiaan ja se kannattaa tutkia tarkkaan.
Tämä kesäasukkaille tarkoitettu kirje on ensimmäinen lajiaan ja se kannattaa tutkia tarkkaan.
ERÄÄNÄ tämän syksyn pimeänä iltana vuokrakämpässäni yksinäni
töllöttimestäni joutavaa ohjelmaa katsomassa ollessani
mietin että kiinni kyseisen laitteen junailen
ja keittiön pöydän ääreen siirryn ja seuraavanlaisen runon riimittelen
Viikonlopun aikana on löytynyt noin 70 kappaletta käytettyjä autonrenkaita maastosta, heitettynä ojaan. Paikka on Lappajärven
Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtajan virkaan kutsutaan haastateltaviksi neljä henkilöä. Haastateltavat ovat HT Jari Kolehmainen, FM Taru Ruutiainen,

SOINI-LUKEMISTON viides osa julkistettiin Kuninkaantuvalla sunnuntaina. Edellinen Soini-lukemisto ilmestyi yhdeksän
Vimpelin MLL tiedotti sivistystoimen yksiköitä kampanjasta, ja mukaan lähtivät yhteiskoulu
100-VUOTIASTA Mannerheimin Lastensuojeluliittoa oli määrä juhlia jo viime vuonna, mutta
Järvi-Pohjanmaalla on todettu muutamia uusia koronavirustartuntoja viimeisen viikon aikana, ja
Tämä kesäasukkaille tarkoitettu kirje on toinen lajiaan ja se kannattaa
Tämä kesäasukkaille tarkoitettu kirje on ensimmäinen lajiaan ja se kannattaa
ERÄÄNÄ tämän syksyn pimeänä iltana vuokrakämpässäni yksinäni
töllöttimestäni joutavaa
Viikonlopun aikana on löytynyt noin 70 kappaletta käytettyjä autonrenkaita maastosta,
Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtajan virkaan kutsutaan haastateltaviksi neljä henkilöä. Haastateltavat ovat HT
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.