Nyt se on julkista: Kinnunen Vedon lukkariksi

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

29-vuotias Kinnunen korvaa lautasen äärellä Manse PP:n riveihin siirtyvän Perttu Ruuskan.

Teemu Kinnunen on pelannut miesten Superpesiksen runkosarjassa 77 ottelua, alemmissa pudotuspeleissä 14 kertaa ja karsintasarjassa 18 ottelua. Viime kaudella hän löi 26 pelaamassaan runkosarjan ottelussa 0+9 juoksua ja toi yhden. Kärkilyöntejä hän nakutti runkosarjassa 28. Superpesiksessä hän debytoi kaudella 2018. Miesten Ykköspesiksen runkosarjassa Kinnunen on pelannut 163 runkosarjan ottelua. SiiPe:n lisäksi Ykköspesis-kokemusta on kertynyt Puijon Pesiksestä ja lainasopimuksella Imatran Pallo-Veikoissa.

Kinnunen kertoo saaneensa Vedolta ensimmäisen yhteydenoton siinä vaiheessa, kun Perttu Ruuskan siirto Manseen alkoi selvitä. Kinnunen kuvailee itseään taktiseksi, paljon peliä ajattelevaksi ja lukevaksi juonikkaaksi lukkariksi. Vaihtaja-kotiuttaja on aikaisemmin tehnyt tuttavuutta muutaman joukkuekaverinsa entuudestaan.

Mainos

–Heikkalan Ollin kanssa on treenattu parina talvena Jyväskylässä. Severi Lassilan tunnen myös. Kanalan Mikon ja Rinta-ahon Matiaksen kanssa ollaan suunnilleen samaa ikäluokkaa.

Vedon tiedotus

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.