19 lokakuun, 2021

Kunnallisuutiset

Toimelan korjaukselle esitetään suunnittelumäärärahaa

VIMPELIN tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 13. lokakuuta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Toimelan tiloissa, joista Metsätarhan päiväkoti siirtyy marraskuun alussa Rantakylälle, aloitetaan kiinteistön ulkopuolinen kuivatus ja sisäilmaongelmien korjaamiseksi tilataan korjaussuunnitelma.

Urheilu

Lyöjäjokerit sopimuksiin Vedon kanssa

VIMPELIN Vedon jokeriosasto täydentyy Jukka-Pekka Vainionpäällä. Vaasan Maila Junioreiden kasvatti on solminut Vedon kanssa kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Ainoastaan Vetoa pesisurallaan edustanut Janne Mäkelä jatkaa Superpesis-uraansa, ja on tehnyt kauden 2022 kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa.

Mielipide: Tilallisten puolella

EVIJÄRVEN keskustan kunnallisjärjestön yleisessä vuosikokouksessa 7.10.2021 keskusteltiin ajankohtaisista puheenaiheista. Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2020 toimintaa Evijärven keskustan kunnallisjärjestön ja valtuustoryhmän osalta.                                     Huolenaiheeksi keskustelussa nousi myös maatalousyrittäjien haastava

EVIJÄRVEN keskustan kunnallisjärjestön yleisessä vuosikokouksessa 7.10.2021 keskusteltiin ajankohtaisista puheenaiheista. Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2020 toimintaa Evijärven keskustan kunnallisjärjestön

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.