Arpaisilla patikoi 199 reippailijaa
Perinteinen Arpaisten patikka käveltiin lauantaina 11.9. lähes kahden sadan hyväntuulisen patikoijan voimin. Tapahtuma järjestettiin nyt 27. kerran.

JOKAISESTA käteeni osuvasta lehdestä luen ensimmäisenä pääkirjoituksen. Monet niistä ovat mitäänsanomattomia hutaisten kirjoitettu, mutta poikkeuksiakin on.
Kortesjärven yhtenäiskoulun alakoulun yleisurheilukisat käytiin Kauhavan urheilukentällä 7.9.2021. Lue tulokset tästä!
Lapuan Virkiää H18-sarjassa edustavan kortesjärveläisen Sampo Sankelon hyvä suunnistuskausi sai jatkoa viikonloppuna Juvalla. Merimaskusta kesäkuussa saatu keskimatkan SM-hopea sai kaverin 3,6 kilometrin sprinttisuunnistuksessa.
TUNNETKO itsesi laiskaksi? Tunnetko jotain aikaan saadaksesi joutuvasi uhraamaan kallisarvoista energiaa? Et voi syyttää siitä itseäsi, kyse on eloonjäämisestä. Ihminen on lähtökohtaisesti laiska, koska evoluutio on muokannut meidät sellaisiksi.
Tätä mieltä on käyttäytymistieteiden asiantuntija Rita Ahvenniemi.
Poliisi tiedottaa, että perjantaina Vimpelissä kadonnut mies on löydetty lauantai-iltana.
Poliisi pyytää havaintoja Vimpelistä kadonneesta Ville-Veikko Virtalasta. Viimeinen havainto Virtalasta on tehty eilen perjantai-iltana 10.9. noin
Perinteinen syystapahtuma järjestetään perjantaina 17. syyskuuta jo 19. kerran. Tänä vuonna tapahtuma on pienimuotoisempi, ja se pidetään lähinnä Popon pihapiirissä.
TURUN yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden luennot alkoivat elokuun lopussa. Työntäyteistä arkea oli moni opiskelija ehtinyt odottaa, osa pitkäänkin, sillä opiskelupaikan saaminen oikeustieteen parista vaatii todella hyvää todistusta tai onnistumista pääsykokeissa. Vimpeliläinen Salla Pajala pääsi oikeustieteelliseen kolmannella yrittämällä.

Perinteinen Arpaisten patikka käveltiin lauantaina 11.9. lähes kahden sadan hyväntuulisen
JOKAISESTA käteeni osuvasta lehdestä luen ensimmäisenä pääkirjoituksen. Monet niistä ovat
Kortesjärven yhtenäiskoulun alakoulun yleisurheilukisat käytiin Kauhavan urheilukentällä 7.9.2021. Lue tulokset
Lapuan Virkiää H18-sarjassa edustavan kortesjärveläisen Sampo Sankelon hyvä suunnistuskausi sai
TUNNETKO itsesi laiskaksi? Tunnetko jotain aikaan saadaksesi joutuvasi uhraamaan kallisarvoista
Poliisi tiedottaa, että perjantaina Vimpelissä kadonnut mies on löydetty lauantai-iltana.
Poliisi pyytää havaintoja Vimpelistä kadonneesta Ville-Veikko Virtalasta. Viimeinen havainto Virtalasta on
Perinteinen syystapahtuma järjestetään perjantaina 17. syyskuuta jo 19. kerran. Tänä
TURUN yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden luennot alkoivat elokuun lopussa.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.