maaliskuu 2021

Kulttuuri ja ihmiset

Kaikki keinot Alajärven Nuorisoseuran pelastamiseksi käytetään

TALOUSVAIKEUKSIEN kanssa painiskellut Alajärven Nuorisoseura ei aio luovuttaa taistelutta. Vaikka konkurssin uhkaa on jo jostakin suunnasta väläytelty, tehdään kaikki mahdollinen, ettei se toteudu, kertoi Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:n toiminnanjohtaja Sanna Kivilahti. Maakunnallinen nuorisoseurayhdistys auttaa jäsenyhdistystään selviämään hankalasta tilanteesta.

Yritykset

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolulle runsas määrä hakemuksia

Korona ei ole vähentänyt eteläpohjalaisten kasvuhakuisten yritysten nälkää, sen osoitti Kasvu Openin Etelä-Pohjanmaan kasvupolulle tullut runsas hakemusmäärä. Maksutonta yrityssparrausta ja mahdollista Vuoden kasvuyritys-titteliä on ilmoittautunut tavoittelemaan peräti 47 yritystä. Lukumäärää voi pitää erinomaisena ottaen huomioon koronapandemian yritystoiminnalle aiheuttamat lisähaasteet.

Kunnallisuutiset

Pärssinen Metsäliiton Osuuskunnan hallitukseen

Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut 24.3.2021 pidetyssä kokouksessa osuuskunnan hallituksen uudeksi jäseneksi Alajärven kaupungin hallintojohtaja Nina Pärssisen.

Korona

Koronarokotukset etenevät maakunnassa suunnitellusti

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt pandemian perustasolle 23.3.2021. Eilen todettiin ainoastaan yksi uusi koronavirustartunta, tiedotti sairnaahoitopiiri keskiviikkoaamuna. Tartuntojen kokonaismäärä on 708.

Terveys

Etelä-Pohjanmaa palaa pandemian perustasolle

Nyrkki määritteli Etelä-Pohjanmaan palanneen pandemian perustasolle. Linjaus tehtiin Nyrkin ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 23.3.2021 ja se annettiin tiedoksi THL:lle. Perustasolle siirtymistä arvioitiin tartuntojen ilmaantuvuuden, sairaalahoidon tarpeen, tartunnanjäljityksen ja positiivisten näytteiden osuuden perusteella.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.