2 helmikuun, 2021 - paikalliset uutiset

Pilottihanke tuo etäyhteydet kotipalvelun avuksi

JÄRVI-POHJANMAAN perusturvan kotihoidossa käynnistyy helmikuun alussa pilottikokeilu, jossa kokeillaan etäyhteyksien hyödyntämistä. Kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitetään 27 500 euron lisämäärärahaa etäpalveluohjelmiston hankkimiseen 20 asiakkaalle. Pilottikokeilu on osa ikäihmisten palveluiden rakennemuutosta, jossa asuminen halutaan mahdollistaa turvallisesti ja asiakaslähtöisesti mahdollisimman pitkään ottamalla perinteisen kotihoidon rinnalle myös etäyhteyksin toimivia palveluita.

Nyrkin koronasuositukset jatkuvat

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki päätti kokouksessaan 1.2. jatkaa aikaisempia suosituksiaan 28.2. asti. Suositusten jatkaminen perustuu siihen,

Yhteisöt

Vimpelin yhdistykset, nyt on avustuksia jaossa

TEAMS-YHTEYDELLÄ järjestetyssä Vimpelin kunnan yhdistysillassa yhdistyksille kerrottiin avustuksista, joita kunta myöntää kolmannen sektorin toimintaan, sekä kannustettiin ilmoittamaan tapahtumista EP-kalenterin (Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenteri) kautta.

Lue »

Nyrkin koronasuositukset jatkuvat

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki päätti kokouksessaan 1.2. jatkaa aikaisempia suosituksiaan 28.2. asti. Suositusten jatkaminen perustuu siihen, että olemme edelleen kiihtymisvaiheessa ja

Lue »

Vimpelin yhdistykset, nyt on avustuksia jaossa

TEAMS-YHTEYDELLÄ järjestetyssä Vimpelin kunnan yhdistysillassa yhdistyksille kerrottiin avustuksista, joita kunta myöntää kolmannen sektorin toimintaan, sekä kannustettiin ilmoittamaan tapahtumista EP-kalenterin (Etelä-Pohjanmaan tapahtumakalenteri) kautta.

Lue »

KOVA Akatemia lyö valttikortit pöytään

E-SPORTSORGANISAATIO KOVAn performance coach Perttu Leppä aloitti psykologisia taitoja ja elämänhallintaa käsittelevän kurssin Alajärven Jamin esports-opiskelijoille. Alajärveläinen Niilo Joensuu oli

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.