”Lempipaikkojani ovat suo ja metsä”

LUONTO asettaa jotkut asiat aivan toisiin mittasuhteisiin. Jos on surua ja murhetta, asiat paina-vat, saattaa luonto auttaa, tietää Aana Vainio, joka opastaa ihmisiä luonnon hyvinvointivaikutusten pariin Metsämieli-ohjaajana ja pian myös kouluttajana.
Olen edelleenkin se pieni tyttö, joka katsoi oravaa ylöspäin kuusen oksalle ja se pissi silmääni. Sitä ei ole kovin monelle tapahtunut, Aana Vainio kuvailee luontosuhdettaan. Samaa löytämisen iloa hän haluaa jakaa green care -yrittäjänä asiakkailleen.

JOULUKUINEN aamu on vasta valkenemassa, kun tapaan Aana Vainion Lakeaharjun lähellä sijaitsevalla metsälaavulla. Sujahdan tieltä polulle metsän siimekseen kuin vihreään syliin. On aivan hiljaista. Maa on lähes paljas. Ylitän puron ja polku kohoaa kalliolle, jonka ylle nousee nuotiosta savukiehkura. Aana Vainio tervehtii laavun edustalta ja lisää puita nuotioon. Hän saapui paikalle jo, kun oli vielä pimeää, sytytti tulen ja ihaili valon lisääntyessä honkien lomitse Lappajärven suuntaan avautuvaa maisemaa. Vesi, saaret ja rannat näyttävät sinisiltä.

–Aamulla oli ihan tyyntä. Nyt tuuli on nousemassa.

Vainiolle metsä on aina ollut tärkeä elementti. –On tärkeää päästä metsään. Täytyy järjestää asiat niin, että se onnistuu mahdollisimman usein. Olen aina halunnut tutkia ja tietää, mitä eläimet ovat ja millaisia jälkiä ne tekevät, oppia kasveista. Aina löytyy uusia asioita. Vuodenajat vaihtuvat. Tykkään niistä kaikista. Olen pyrkinyt antamaan myös kaikille neljälle lapselleni vahvan luontosuhteen.

Tällä hetkellä ajan järjestäminen luonnosta nauttimiselle onnistuu hyvin. Puolitoista vuotta sitten Vainio siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi perustaen luonto-opastuksia ja erilaisia koulutuksia järjestävän yrityksen, jonka nimesi Lillukkametsäksi. Osa hänen työnkuvastaan on tekemistä, joka tapahtuu nimenomaan ulkona ja luonnossa. Koronapandemian myötä aikataulussa on väljyyttä, joka mahdollistaa luonnossa liikkumisen omien aikataulujen mukaan. Tänä aikana, jolloin fyysisiä kohtaamisia on pyritty rajoittamaan, hän on toteuttanut joitakin kursseja ulkona sekä webinaareja ja koulutuksia etäyhteydellä. Hän myös hyödyntää mahdollisuutta opiskella lisää ja suunnitella tulevaa toimintaa sekä markkinointia.

–Olen myös aloittanut vapaaehtoistyön, aiemmin siihen ei ole ajallisesti ollut mahdollisuutta.

KESKI-UUDELTAMAALTA, Keravalta lähtöisin oleva Vainio varttui metsän kainalossa. Vasta Alajärvelle muuttaessaan hänen kotinsa ovelta ei aukeakaan metsä, vaan peltolakeus.

–Paljon kesiä vietin Kangasniemellä, jossa vanhemmillani oli mökki, ylipäätään metsissä ja maalla.

Alajärvelle Aana Vainio päätyi saneerattuaan itsensä ulos Helsingin yliopistosta. Jamissa, silloisessa Alajärven ammattikoulussa, oli luonto- ja ympäristöalan opettajan paikka avoinna.

–Päädyin Alajärvelle ja jo samana syksynä ostin talon Kurejoelta. 

10 vuoden opettajan uran jälkeen hän ajatteli, että opettaminen on nuorempien ihmisten hommaa, ja siirtyi hanketyöntekijäksi. Lopulta alkoi tuntua, että hänellä olisi jotakin annettavaa myös yrittäjänä. Toiminnan käynnistyttyä on vahvistunut varmuus siitä, että tämä on sitä, mitä hän haluaa tehdä.

MEHUMUKISTANI nousee höyryä. Puut rapisevat ja naksahtelevat palaessaan nuotiossa. Vainio kertoo, että marjastaminen on hänelle luontopuuhista mieluisinta.

–Erityisesti karpaloiden ja lakkojen kerääminen suolla. Talvella voi palauttaa mieleen suon tuoksun ja hiljaisuuden. Se on lempiympäristöni. Suolla on yleensä hiljaista, mutta siellä näkee laajasti ympärillä. Olen nauttinut siitä lapsesta saakka. Ehkä turvallisuuden tunne liittyy juuri siihen, että suolla näkee toiset koko ajan, toisin kuin metsässä puolukoita ja mustikoita poimiessa. Monet päiväunet olen nukkunut pitkospuilla. Keväälläkin suo on kiehtova, sinne tulevat kurjet, ehkä joutsenetkin. Se on yksinkertainen ympäristö. Tykkään myös sekametsistä, kallioista, järvistä ja merestäkin, mutta suo kiehtoo aina, se on kaikkein paras.

Monipuolisuus on Järviseudun valtti

JÄRVISEUDUN luontoa Aana Vainio toivoisi hyödynnettävän vielä enemmän matkailullisessa mielessä.

–Täällä on paljon upeita kohteita, ei nyt aivan samanlaisia kuin Saimaan ympäristössä, mutta samantyyppistä ja todella monipuolisesti erilaisia. Niitä voisi kotimaan luontomatkailijoille markkinoida paljon paremmin. Eivät kaikki halua lähteä viikoksi vaeltamaan. Suuri määrä erilaisia pieniä kohteita ja retkipaikkoja on monelle mieluisa vaihtoehto. Markkinoiminen vaatii tietysti palveluita, edullista majoitusta ja ruokailumahdollisuuksia.  

Vainion mielestä Järviseudun luonnossa parasta ovat kalliot ja järvinäkymät. –Täällä on myös isoja soita, lähteisiä vesiä ja pieniä kivoja puroja. Vaikka joet ovat minulle elementtinä vieraampia, on kiehtovaa, että Järviseudulla eletään monen joen yläjuoksulla, ainakin viisi jokea lähtee tästä merta kohti. Metsäpeurat ovat aivan upeita. Ne ovat tulleet joskus keittiön ikkunan alle pellolle. Olisi kiva löytää joskus metsäpeuran sarvet.

Lakeudella auringon nousut ja laskut ovat upeita ja kesän valokin erilainen kuin muualla.

LAPPAJÄRVEN geoparkin myötä alueen koko potentiaali ollaan ottamassa käyttöön, mikä on hyvä asia.

–Lappajärvi on aivan ainutlaatuinen kohde. Moni geologi tulee tänne kokemaan vau-elämuksen, katsomaan Pyhävuorelle kiveä, joka on sulanut ja jäähtynyt. Siellä näkee, miten kivi taipuu. Täällä on ainutlaatuisia juttuja, kuten kärnäiitti ja hyvin harvinaisia, kuten katkansukuinen pienenpieni eläin, joka elelee Lappajärven syvänteissä.

Ähtäri Zoohon on perustettu ympäristökoulu, joka toteuttaa luonto-opetusta. Tässä tullaan tekemään yhteistyötä geopark-hankkeen myötä.

Savukiehkura seuraa nuotiolla istujaa. Savu nostattaa ”tikuraa” silmiin. –Niin sanottiin meilläpäin, Vainio toteaa.

–Olen ihminen, joka todella uppoutuu luontoon. Mielelläni jäisin sinne. Joskus voi olla vaikea lähteä kotiin. Luonnosta löytyy edelleen ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Olen edelleenkin se pieni tyttö, joka katsoi oravaa ylöspäin kuusen oksalle ja se pissi silmääni. Sitä ei ole kovin monelle tapahtunut, Vainio nauraa.

–Kerroin tästä isoäidilleni, hän oli että ”voi ei! Kenelle muulle voi tapahtua noin?”

VAINIO lisää puita nuotioon. Kysyn, mitkä ovat parhaita hänen löytämiään paikkoja luonnossa. Hienoimmat luontokohteet ovat hänen mielestään sellaisia, jossa ei ole kännykän kuuluvuutta, eikä muihin ihmisiin törmäämisen vaaraa juuri ole. Lomalle hän lähteekin mieluiten juuri erämaahan.

–Olen erakko, mutta toisaalta nautin, kun saan auttaa ihmisiä. Keväällä työskennellessäni SPR:n auttavassa puhelimessa ihmisten kokema hirvittävä yksinäisyys tuli lähelle. Siinä kohtaa konkretisoitui se, miten paljon auttamisesta saa itselle.

Metsä hoitaa mieltä

KIINNOSTUTTUAAN green care-toiminnasta Aana Vainio päätyi toteamaan, että koska hänellä ei ole omaa maata tai maatilaa ja eläimiä, hän alkaa opastaa ihmisiä tutustumaan luontoon ja nauttimaan sen hyvää tekevistä vaikutuksista. Vuosien varrella kertyneen osaamisen ja jatkuvan kouluttautumisen myötä hän tarjoaakin nyt luonto- ja koulutuspalveluita niin kansalaisopistoille, yhdistyksille, tyhy-ryhmille kuin yksityisille asiakkaillekin.

Lillukkametsä toteuttaa Sirpa Arvosen Suomen Latu ry:ssä kehittämään Metsämieli-menetelmään perustuvia luontopolkuja, retkiä ja opastuksia lapsille ja aikuisille. Harjoituksia voidaan ohjata myös sisätiloissa luontokuvien, -videoiden ja luonnonmateriaalien avulla, jos asiakkaat eivät pysty maastoon lähtemään. Metsämieli-menetelmä on leviämässä pääkaupunkiseudulta, jossa sitä on toteutettu jo vuosien ajan, pohjoista kohti.

–Siihen ei tarvitse välineitä, se sopii jokaisen arkeen. Viimeistään opiskelujen aikana vakuutuin lopullisesti, että vau, tämä vaikuttaa. Ymmärsin, miten ihmisen mieli voi olla väsynyt, vaikkei hän ole fyysisesti uupunut, ja miten luonto voi vaikuttaa mielen rauhaan.

Opastettuja retkiä, joihin sisältyy metsän hyvinvointivaikutuksia vahvistavia harjoituksia, Vainio toteuttaa Pyhävuoren ja Lakeaharjun maisemissa, mutta menee mielellään myös sinne, missä asiakkaat ovat. Luonnonyrttien, sienten ja marjojen keräämistä, perinnetöitä villalankojen värjäämisestä risuaidan tai käsin ladotun kiviaidan tekoon voi toteuttaa aivan yhtä hyvin ruuhka-Suomessakin. Viimeisimpänä lisänä luonnon ja puutarhan antimien hyödyntämiseen Vainio on opiskellut saippuan valmistamista.

–Se on varmaan seuraava, mitä kurssitan. Aloitan myös Metsämieli-kouluttajana.

LUONTO asettaa jotkut asiat aivan toisiin mittasuhteisiin. Jos on surua ja murhetta, asiat painavat, saattaa luonto auttaa. Tällaisia kokemuksia Vainio on nähnyt sekä ohjaamissaan hetkissä että lähipiirissään.

–Harteilta putoaa paino, kun tajuaa, ettei asia olekaan niin iso, ei ratkaisematon. Usein näissä kokemuksissa tulee itku. Ei surusta, vaan helpotuksesta. Harjoituksissa löytyy kiitollisuuden aiheita ja toisaalta monen surun voi jättää kuvainnollisesti metsään.

Levoton mieli rauhoittuu ja tyhjenee luonnossa. Stressihormoni laskee ja mielihyvähormoni nousee, vaikka vain olisi tai kävelisi. Se on tieteellisesti tutkittu. Tarkkaavaisuus paranee. Mieli tarvitsee huoltoa aivan samalla tavalla kuin fysiikkakin.

LILLUKKAMETSÄLLÄ on Aana Vainiolle suuri symbolinen merkitys. Se juontuu kotipihan turvalliseen metsään, jossa Vainio lapsena leikki.

–Lillukan varret olivat leikeissäni milloin mitäkin. Niiden kasvua oli hauska seurata, ne tekivät uusia ruusukkeita ja rönsyjä, uusia lillukanvarsia. Se on yksi lempi kasveistani ja sen marjat ovat hyvänmakuisia.  Lillukkametsä on myös metafora sille, että olen tehnyt elämän varrella monia asioita, niistä on jäänyt jotakin minulle, ikään kuin marjoja, joita voin tarjoilla muillekin. Tavallaan olen kulkenut lillukanvarsia pitkin ja löytänyt kaikenlaisia aarteita.

LAPSESTA saakka Vainiolle ovat olleet tärkeitä luonnon ja ympäristön hyvinvointi sekä ihmisten terveys ja turvallisuus. Lillukkametsässä nämä kaikki yhdistyvät. –Kasvinsuojelu pyrkii siihen, että tuotetaan ruokakasveja mahdollisimman ympäristöystävällisesti, että sekä tuottaja ja kuluttaja pysyvät terveinä ja saa ravitsevaa ruokaa, sama tavoite on elintarvikehygienialla ja hygieniapassilla. Koulutan myös turvallisuuteen liittyvissä asioissa, viimeksi luennoin eläkeläisille asumisturvallisuudesta.

KESKUSTELUN lomassa Vainio ohjaa minulle metsämieliharjoituksen. Nojaan puun runkoon silmät suljettuina viiden minuutin ajan. Keskityn metsän ääniin työntäen mieleen nousevia ajatuksia pois. Kuulen tulen rapinan, kipinöiden poksahtelun. Tuuli humisee latvustossa. Jossakin kaukana tehdään töitä, kuuluu kuminaa ja pauketta. Auto ohittaa meidät Lakaniementiellä. Nämä kaikki äänet nousevat esiin meitä ympäröivästä hiljaisuudesta.

Meditointi tuntuu minusta, ja varmasti monesta muustakin vasta-alkajasta vaikealta. Aistimukseen keskittyminen auttaa pitämään pään tyhjänä, vinkkaa Vainio.

–Vaikka usein tuntuu, että on tosi hiljaista, keskittymällä kuuntelemiseen havaitseekin paljon ääniä. Linnunlaulua kun olisi nyt vielä ollut. Kotona meillä pyörii varpusia ja pikkuvarpusia tsirputtamassa.

Palatessani autolle Aana Vainio jää vielä tulen ääreen. Aamupäivä on pitkällä, mutta valoa on rajallisesti. Tunnen oloni rauhalliseksi ja tyyneksi. Tästä on hyvä jatkaa työpäivää.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.