22 joulukuun, 2020

Korona

Joulu viitoittaa tammikuun koronatilannetta

JÄRVI-POHJANMAAN perusturvan toiminta-alueella on todettu yhteensä 126 koronatartuntaa. Viikkoa aiemmin tartuntoja oli tiedossa 123. Perjantaina 18.12. annetun tiedotteen jälkeen on tullut ilmi yksi uusi koronatartunta, tiedotti pandemiajohtoryhmä tiistaina iltapäivällä. Kyseinen henkilö oli jo aikaisemmin asetettu karanteeniin.

Geopark

”Lempipaikkojani ovat suo ja metsä”

Olen edelleenkin se pieni tyttö, joka katsoi oravaa ylöspäin kuusen oksalle ja se pissi silmääni. Sitä ei ole kovin monelle tapahtunut, Aana Vainio kuvailee luontosuhdettaan. Samaa löytämisen iloa hän haluaa jakaa green care -yrittäjänä asiakkailleen.

Jääkaruselli

Aapiskujan joulujuhla tavoittaa jopa miljoonayleisön

Vimpeliläisen Aapiskujan koulun luokkien joulujuhlaohjelmat taltioitiin ja ne ovat osa kulttuurinvaihtoviikon ohjelmaa, johon Vimpeli osallistuu kiinalaisten toimijoiden kanssa. Toinen osa on Lappajärven jääkaruselli, mikäli se saadaan talven aikana toteutettua.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.