Kuntapolitiikka vaatii panostamista: ajankäyttö pohdituttaa valtuutettuja

Puolet Vimpelin kunnanvaltuutetuista miettii, asettuuko ehdolle kuntavaaleissa. Arkistokuva.
Puolet Vimpelin kunnanvaltuutetuista pohdiskelee, asettuako ehdolle ensi vuoden kuntavaaleissa vai ei.

TÄMÄNHETKISEN arvionsa mukaan Vimpelin 21 kunnanvaltuutetusta kolme on asettumassa ehdolle ensi vuoden kuntavaaleissa, seitsemän epäilee vahvasti ehdokkaaksi asettumista tai on varma, ettei asetu ehdolle ja yksitoista pitää molempia vaihtoehtoja osaltaan mahdollisina. Muutama pitkään kunnallispolitiikassa mukana ollut on jättäytymässä pois.

Kuntavaalit järjestetään 18. huhtikuuta 2021.

Puolueiden ja ryhmien ehdokaslistoilla on tilaa.

–Nuoria kaivattaisiin, mutta heitä on kokemuksen mukaan hankala saada ehdokkaiksi. Kuitenkin juuri etenkin nuorten perheiden tulisi olla mukana ja pitämässä puoliaan, kokee luopumista harkitseva pitkän linjan luottamushenkilö.

KESKUSTAN valtuustoryhmän yhdeksästä valtuutetusta viisi suhtautuu ehdolle asettumiseen epäilevästi. Suurin tekijä tähän on ajan käytön haaste, jonka kunnan asioihin perusteellisesti perehtyminen asettaa työn ja perheen yhteen sovittamisen osalta. Valtuuston kokouksiin, seminaareihin ja muihin tapaamisiin valmistautuminen vaatii syventymistä ja työrauhaa, puhumattakaan siitä, jos lisäksi kuuluu kunnanhallitukseen, lautakuntiin tai työryhmiin.

–En halua lähteä siihen puoliteholla, vaan siinä ollaan täysillä mukana, toteaa eräs ehdokkuuttaan harkitseva.

Eräs valtuutettu toteaa, että jos listoille saadaan riittävästi nimiä, voisi jäädä sivuun, vaikka jatkajiakin tarvitaan uusien rinnalle. Luottamusmiehenä toimimisen vaikeus, joka aiheutuu rahojen riittämättömyydestä sekä niiden jakamisesta syntyvistä erilaisista näkemyksistä sekä arvostelu, jota luottamushenkilöt saavat osakseen, ovat nousseet erään valtuutetun kohdalla puntariin.

Ainoastaan yksi ehdokkaista on tehnyt varman päätöksen olla ehdolla.

–Valtuustotyöskentelyssä on mielestäni kuitenkin edelleen liikaa puoluepolitiikkaa. Varsinkin nyt pitäisi katsoa yhdessä eteenpäin eikä puhua siitä, mitä on tehty väärin tai oikein vuosia sitten.

HALOO Vimpelin riveissä on useita, jotka haluaisivat jäädä pois valtuustosta. Toisaalta, jos ryhmästä jatkaisi riittävän moni, se vaikuttaisi myönteisesti muutamien muiden päätöksiin jatkosta. Ryhmässä saadaan tukea toisilta ja koetaan, että yhdessä saavutetaan enemmän. Yhteistyö on ollut toimivaa. Myös Haloon valtuutettujen vastauksissa nousevat esille ajankäytön ongelmat.

Pienissä puolueissa on sekä poliittisen uransa lopettavia että sen jatkoa toivovia.

–Lähinnä ajan käyttö tai pikimminkin sen riittävyys ja tietenkin yleinen todella haastava kuntakenttä mietityttävät. Toisaalta on ollut kiinnostavaa olla mukana päätöksenteossa. Mielelläni aktivoisin ja tukisin uusia, nuoria ehdokkaita, totesi eräs valtuutettu.

–Työskentely Vimpelin kunnanhallituksessa ja valtuustossa erittäin repivää ja raastavaa. Osa valtuutetuista on ottanut sydämenasiaksi haukkua virkamiehiä ja muita valtuutettuja, kertoi toinen.

–Minulla on jo kotvan aikaa ollut tunne, että olen tällä politiikan saralla jo osani tehnyt. On aika antaa tilaa uusille ja vereksille voimille, joilla on intoa ja ideoita Vimpelin ja koko Järviseudun kehittämiseen, pohdiskeli kolmas.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.