Kurvinen: Valtatien 19 kehittämiseen tarvitaan panoksia

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VALTATIE 19 -edunvalvontaryhmä kokoontui puheenjohtajansa Antti Kurvisen johdolla PowerParkiin keskustelemaan valtatie 19:n tilanteesta ja pohtimaan tien tulevaisuuden näkymiä.

Ryhmä tutustui valtatien 19 pohjoispään parantamistarpeisiin ja kuuli muun muassa PowerParkin tulevaisuuden suunnitelmista. Suunnitelmien mukaan laajentuva toiminta aiheuttaa liikennemäärän kasvua myös valtatiellä ja PowerParkin liittymässä. Nyt liikenteen turvallisuutta pyritään tapahtumien aikana parantamaan asettamalla valtatielle 60 km/h nopeusrajoitus. PowerParkin liittymän kehittäminen parantaisi pysyvästi liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta sekä tukisi PowerParkin vihreää kasvua. Kauhavan ja Uudenkaarlepyyn alueella on myös tarve useamman liittymän parantamiselle. Mm. Kauhavan sisääntulotien (kt 63), Alahärmän sisääntulotien sekä Mirkan Oy:n (Pensalantien) ja vt 8 / vt 3 -liittymän parantamisen suunnittelu tulisi aloittaa. Liittymien muuttaminen eritasoliittymiksi vähentäisi myös erityisesti raskaan liikenteen CO2-päästöjä.

Valtatie 19 on alueen pääväylä ja sen merkitys on suuri valtakunnallisesti ja alueellisesti. Vt 19 muodostaa yhdessä vt 3:n kanssa Suomen ruokatien ja tärkeän teollisuuden ja viennin väylän. Merkittävä osa teollisuuden ja kaupan tavaravirroista kulkee Etelä-Pohjanmaan läpi eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä. Valtatie 19 yhdistää valtatiet 3 ja 8 ja palvelee alueen asutusta, työssäkäyntiä sekä elinkeinoelämää, erityisesti matkailua, kauppaa, alkutuotantoa, elintarviketeollisuutta ja metallituoteteollisuutta.

–Tie ei kaikilta osin täytä pääväylän kriteereitä, sillä esimerkiksi turvalliset ohitusmahdollisuudet puuttuvat. Tie on valtatieksi kapea, ja moni vilkkaasti liikennöity risteys on malliltaan edelleen tasoliittymä. Sekaliikenne, jossa tiellä kulkevat niin traktorit, työmatkaliikenne, mopoautot kuin raskaat HCT-rekatkin, vaikeuttaa matka-ajan ennakoimista ja tekee tiestä vaarallisen, Kurvinen sanoo.

Kurvisen mukaan valtatiellä 19 on erittäin suuri merkitys alueen ihmisille, elinkeinoelämälle ja matkailulle. Valtion vuoden 2020 neljännen lisäbudjetin 25 miljoonan euron määrärahalla tien kunnostus saadaan Seinäjoen ja Lapuan välillä liikkeelle, mutta kiireellisiä parannuksia vaativia kohteita on useita.

Valtatie 19 -edunvalvontaryhmä totesi kokouksessaan, että valtatien toisen vaiheen parannustoimenpiteiden suunnittelu tulisikin aloittaa mahdollisimman pian. Ainoastaan Jalasjärven vt 3 / vt 19 kevennetyn eritasoliittymän sekä vt 3:n ohituskaistakohteiden kohdalla Kurikan Jalasjärvellä ja Koskueella tiesuunnittelu on tehty ja parannuskohde olisi toteutusvalmis. Näiden hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 20 miljoonaa euroa. Muilta osin hyväksyttyjä suunnitelmia ei ole. Kurikan kohteiden todettiin olevan nyt valtatieryhmän seuraavia kärkikohteita.

Alueen kansanedustajista sekä kuntien, maakuntien liittojen ja elinkeinoelämän edustajista koostuva edunvalvontaryhmä pohti myös mahdollisuuksia Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoituksen (EU:n RRF-elpymisrahasto) hakemista valtatien parannustoimenpiteisiin. Ryhmä totesi, että haasteena on ohjelman tiukka aikataulu, mutta erityisesti matkailua tukevien kohteiden edistäminen sopisi rahoituspaketin luonteeseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.