Viikonvaihteessa jopa 18 uutta koronatartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonvaihteessa 18 uutta koronatartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on tällä hetkellä 103. Sairastuneista on 16 Ylläksellä matkailleita ja lisäksi viisi heidän lähipiiristä on sairastunut karanteenin aikana. Neljä tartuntaa liittyy Vaasan opiskelija-altistukseen ja muiden tartuntojen lähteitä selvitetään.

Eilen todettiin koronatartunta myös keskussairaalan työntekijällä. Altistuneiden kartoitus on kesken.

–Etelä-Pohjanmaa on toistaiseksi säilynyt epidemian perustasolla, vaikka uusien tartuntojen määrä on kasvanut nopeasti. Viimeisen kahden viikon aikana uusia tartuntoja on ollut 33 ja viimeisen seitsemän vuorokauden aikana tartuntoja on tullut 29. Nämä luvut enteilevät selvää kiihtymisvaiheeseen ajautumista. Kiihtymisvaihe voidaan estää vain mikäli sitoudumme noudattamaan turvavälejä, karsimaan sosiaalisia kontakteja ja välttämään isoja tilaisuuksia. Vapaa-ajan matkustamista on syytä välttää erityisesti maakuntiin, joissa tartuntoja on enemmän kuin Etelä-Pohjanmaalla, ylilääkäri Matti Rekiaro sanoo.

COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 28 538. Eilen tutkittiin 188 näytettä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.