Runkosarjan viimeisestä kotipelistä täydet pisteet

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

VIMPELISSÄ pelattiin perjantaina Superpesiksen runkosarjan viimeinen kotiottelu, kun Vimpelin Veto sai Saarikentälle vieraita lakeuden toiselta puolelta Koskenkorvan kylästä. Kyseessä oli kauden neljäs kohtaaminen pohjalaisseurojen välillä. Ottelu päättyi edellisten kohtaamisten tapaan Vedon voittoon ja näin ollen kotipelit Saarikentällä saatiin purkkiin Vedon osalta voitokkaasti.

Peli päättyi vimpeliläisille luvuin 2–0 (4–0, 3–0). Kotijoukkueen ottelun ykköspalkittu Elmeri Anttila kertoo oman pelin olleen tasapainoinen suoritus. Varsinkin vaihtolyönnit onnistuivat Anttilalta pelissä erinomaisesti.

–Ulkona pelattiin hienosti, jatkettiin siitä mihin jäätiin Kouvolaa vastaan. Sisällä tapahtui meille hieman epätyypillisiä asioita, kuten merkkivirheitä tai vääriä lyöntejä, Anttila analysoi.

Anttila sanoo kotijoukkueen sisäpelin menneen hieman jopa kipsiin tapahtuneista virheistä.

–Ei saatu niin paljoa juoksuja kuin olisi ollut mahdollista. Nyt kuitenkin riitti tuo, Anttila tokaisee.

KOSKENKORVAN pelinjohtaja Mikko Vainionpää ilmoittaa joukkueen tienneen Vimpelin ulkopelin olevan hyvässä kuosissa ennen illan välienselvittelyä.

–Se tarkoitti, että piti lyödä rohkeasti ja kunnolla. Ei kuitenkaan osunut tänään keppiin yhtään. Peräkkäiset onnistumiset puuttuivat, joten siinäpä se oli koko pelin kuva, Vainionpää kommentoi.

Vierasjoukkueen päivän parhaana palkittu Eero Kuitunen oli erityisesti harmissaan siitä, että Koskenkorva ei päässyt ottelun aikana hyödyntämään laadukkaita jokeripelaajiaan.

–Kolme kolmostilannetta ja Patrik Wahlsten pääsi kaksi kertaa lyömään. Meillä on ollut vaikeuksia sisäpeleissä kuluneissa otteluissa, Kuitunen toteaa.

VIMPELIN pelinjohtajan Markku Hylkilän mukaan ulkopeli oli jämäkkää mutta siitä miten neljän päivän tauon jälkeen peliin tultiin ei voi täysiä pisteitä antaa.

–Varmaan hyvä sparraus kohti sunnuntaina. Silloin tullaan varmasti uudella ärhäkkyydellä. Kolme pistettä ja nolla päästettyä juoksua, niin eipä ruveta murehtimaan, Hylkilä tiivistää.

Veto pelaa runkosarjansa viimeisen ottelunsa Tampereella syyskuun ensimmäisenä päivänä. Kotietu tuleviin pudotuspeleihin on turvattu, mutta taistelu runkosarjan kolmannesta paikasta Kouvolan Pallonlyöjien kautta käy kuumimmillaan.

Viimeisen kierroksen tuloksien jälkeen ratkeaa myös Vedon vastustaja tuleviin puolivälieriin, johon on tarjolla useita eri kandidaatteja. Superpesiksen pudotuspelit alkavat seuraavana viikonloppuna ja Pesäpallon Suomen mestari vuodelle 2020 on saatu selville syyskuun loppuun mennessä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.