Veto vaivoin voittoon Kiteestä

Ykköspalkinnot pokkasivat Jiri Pippola ja Elmeri Anttila.
Jiri Pippolalla (vas.) on sukujuuret Vimpelissä. Elmeri Anttila oli Veto-Kitee -ottelun toinen ykköspalkittu.
Ykköspalkinnot pokkasivat Jiri Pippola ja Elmeri Anttila.
Jiri Pippolalla (vas.) on sukujuuret Vimpelissä. Elmeri Anttila oli Veto-Kitee -ottelun toinen ykköspalkittu.

Vedon kohtaamiset Kiteetä vastaan jaksopelien alkuvuosien jälkeen ovat olleet voitokkaita. Kitee voitti viimeksi Vimpelin 2022 kotona 2-1 ja kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Vedon voittoon 0-2. Ykköspalkittu siinäkin ottelussa oli Elmeri Anttila. Kitee on pelannut paremmin viime kauteen verrattuna ja uusi pelinjohtaja on tuonut laatua harjoituksiin ja taktinen osaaminen on hyvää. Joukkueella on hyvät mahdollisuudet puolivälieräpeleihin. Joukkueen ulko- ja sisäpeli on parantunut ja juoksusuhde olikin 112-105, Vedolla 126-68.  Tilastot on tilastoja ja päivän kunto ratkaisee. Veto voitti vaivoin Kiteen tiistaina Saarikentällä 2-0 (7-6, 6-5). Kolmostilanteet menivät Vedolle 21-19. Yleisöä oli paikalla 1599.

Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti, mutta toisessa vuorossa Kitee teki viisi juoksua, muun muassa  Juho Keinäsen kunnari kakkospuolelta. Veto hivuttautui vaivihkaa rinnalle ja ratkaisun neljännen tasoittavalla löi  J-P Vainionpää lyömällä kolmosvahdin ja kolmospolttajan välistä jokeen. Merkittävä käännekohta oli Janne Mäkelän onnistuminen tärkeässä tilanteessa kolmannen lopussa 4-6-tilanteessa.  Veto oli noussut tasoihin. 3-4.vuorossa Kiteen peli meni kipsiin. Parhaimmillaan Kitee johti 1-5.

Toinen jakso alkoi Kiteen haparoidessa ja kaksi juoksua tuli kerralla kolmospesän harhaheitolla. Myös Vedon ulkopeli oli hermostunutta ja juoksua tuli lyhyellä etukentästä. Kiteen pelaajista onnistuivat  kentällemenossa Otto Kauppinen (5/7), Samu-Kalle Varonen ja jokeri Samu Vainikainen. Kitee esitti ajoittain varsin hienoja kiinniottoja, mutta lahjoitti pari kertaa Vedolle tilanteen, kun korkeaa koppia arvioitiin laittomaksi ja pallo kävi jalkaan. Veto johti parhaimmillaan toista jaksoa 5-1, mutta KiPa-90 tuli tasoihin. 6-5-juoksun löi  Severi Lassila. Kitee ei saanut hyvistä yrityksistä huolimatta lisäjuoksua: Jiri Pippolan kolmosrajaleikkuri oli hieman laiton ja se aiheutti turpakäräjääkin. Tuomio pysyi eikä Vainikainen onnistunut kahden palon tilanteessa. 

Ottelusta palkittiin ykköspalkinnolla Elmeri Anttila (KL 89%) ja Jiri Pippola (4/1), kakkospalkinnoilla J-P Vainionpää ja Juho Keinänen (1+3/2).

Vedon 13 juoksusta kotiuttajajokerit löivät molemmat neljä juoksua. Mikko Vihriälän kentällemeno oli kiitettävää (5/5). Matias Rinta-aho löi kaksi juoksua. Sivutuuli ja aurinko aiheutti varsinkin kiteeläisille vaikeuksia ulkopelissä.

Pelaajien ja pelinjohtajien kommentit: www.vimpelinveto.fi-sivulla.

Vedon seuraava ottelu on 6. heinäkuuta vieraspeli Pattijokea vastaan Rovaniemellä ja kotiottelu 8. heinäkuuta Ankkureita vastaan. Vedolla on runkosarjassa yhdeksän peliä jäljellä, josta kotiottelut Mansea, Sotkamoa, Tahkoa ja JymyJusseja vastaan. Sarjan kärjessä jatkaa Manse, kuten myös naisten superissa. Veto on yhden pisteen päässä Mansesta. Joukkueet ovat pelanneet saman määrän otteluita.

Lasse Pippola

Luitko nämä jutut?

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.