Yksityisen terveydenhuollon koronavirustutkimuksista ja vasta-ainetesteistä saa Kela-korvauksen

Julkaistu:

Aihe:

Kela-korvaus yksityisessä terveydenhuollossa tehtävästä koronavirustutkimuksesta on 56 euroa ja vasta-ainetestistä 15 euroa.

Asiakas saa korvauksen jo vastaanotolla, jos hoitopaikalla on suorakorvaussopimus Kelan kanssa.  Asiakas voi maksaa tutkimuksen tai testin myös kokonaan itse ja hakea siitä jälkikäteen korvausta Kelasta.

Kun henkilöllä epäillään koronavirustartuntaa, hänet voidaan testata joko tutkimalla, onko virusta nenänielun limakalvolla tai mittaamalla, onko elimistö muodostanut vasta-aineita koronavirukselle. Tutkimuksen ja vasta-ainetestin korvaaminen edellyttää, että asiakkaalla on niihin lääkärin määräykset.  Lääkäri voi antaa määräyksen myös etäpalveluna. Lisäksi edellytyksenä on, että tutkimusten ja testien tekemisessä noudatetaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näytteenottokriteereitä, viranomaismääräyksiä ja ajantasaista ohjeistusta.

Mainos

Koronavirustutkimukset ja vasta-ainetestit korvataan osana Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien henkilöiden sairaanhoitovakuutusta kuten muutkin yksityiset terveydenhoitopalvelut. Sairaanhoitovakuutus korvaa yksityisestä terveydenhuollosta aiheutuneita tarpeellisia kustannuksia. Sen takia julkisessa terveydenhuollossa tehdyistä koronatutkimuksista ja -testeistä ei voi saada Kelasta korvausta.

Koronavirustutkimus ja vasta-ainetesti lisätään Kelan ylläpitämään sairaanhoitokorvausten taksaluetteloon 12.6.2020 tehtävän päivityksen yhteydessä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.