KERÄILYHARRASTUSKO muka tylsää? –Sydän pamppaili niin, että varmasti se jumputus näkyi ulospäinkin, muistelee vimpeliläinen Olli Valtola. Hän oli ostanut pussillisen vanhoja markka-ajan kolikoita, ja niitä tutkiessa näppeihin osui vuoden 1949 kuparimarkka. –Sellaisen hyväkuntoisen kolikon arvo on 12 000 euroa ja kuluneemmastakin saa 5 000 euroa. Niitä on tehty jostain syystä vain 260 kappaletta. Siinä jo ehdin innostua, mutta kolikko tarttui magneettiin, joten epäilen, että se on kiinalainen väärennös. Tässä pitäisi olla kolme pistettä tasossa vuosiluvun kanssa, mutta ruosteen vuoksi siitä ei saa selvää, hän kertoi tutkiessaan markkaa luupilla.
Valtolan keräilyharrastus käynnistyi äidin tädin jäämistöstä. –Äiti peri Iisalmella asuneelta isotädiltäni neljä 1800-luvulta peräisin olevaa hopeakolikkoa ja sanoi, että ”sinä saat nämä, Olli”. Siitä on jo 40 vuotta. Aloin kerätä 10 markan juhlakolikoita, joita julkaistiin muun muassa Paasikivestä ja Kekkosesta. Ehkä siinä oli taustalla sitäkin, että lapsena meille tuli Aku Ankka, tätini Sirkka Ruotsalainen oli sen päätoimittaja, ja tilasi lehden meille lapsille aina joululahjaksi. Roope ja muut rahamiehet kilpailivat, kenellä on eniten rahaa. Se oli hauskaa ja jännittävää. Lapsena myös seurasin, kuinka jotkut vanhemmat miehet syynäsivät kolikoita ja laittoivat niitä eri kukkaroon.
Juhlarahoja kertyi kokoelmiin, mutta nuorempana tuprutellut Valtola tuli joskus ostaneeksi niillä tupakkaa. –Piti käydä lunastamassa takaisin, mutta se vain jäi. Keräsin kuitenkin aina kaikki erikoiset kolikot talteen.
VARSINAINEN keräilykärpänen iski Antiikki- ja keräilymessuilla, joille kolikon- ja postimerkinmyyjiä ja ostajia kerääntyy ympäri Suomea. Hänellä on nyt reilut 320 erilaista kahden euron kolikkoa. Useimmista maista rahaa liikkuu Suomeen hyvin, mutta esimerkiksi Monacon, Vatikaanin, San Marinon ja Andorran kolikot ovat harvinaisia ja arvokkaampia. Messujen lisäksi kolikkolöytöjä voi tehdä niihin erikoistuneiden välittäjien kotisivuilta.
Suomalaisista kahden euron kolikoista ”risuraha” on kovimmassa huudossa. –Siitä maksetaan jopa 30 euroa riippuen lyöntipainoksesta. Koskematon kolikko on arvokkain, käytetty vähän edullisempi, kulunut ja jotenkin vaurioitunut tietenkin halvempia.
Valtolan kokoelmista löytyy muun muassa surullisenkuuluisien Lahden MM-kisojen juhlaraha, ”Hemohes-kolikko”. Kallein eurokolikko taitaa olla Monacon Grace Kelly, josta maksetaan 1 700–2 000 euroa kappaleelta. –Painos oli 20 000, josta ruhtinas piti itse 5 000. Niitä ei ole Suomessa montaa kappaletta. Minulla on siitä vain jäljitelmä.
Joskus keräilijää onnistaa. Valtola sai kerran ostettua lähikaupasta ”risurahaa” lähes kokonaisen vaihtorahapötköllisen. Osalla niistä hän vaihtoi kokoelmistaan puuttuvia eurokolikoita. –Se oli edullinen kauppa. Toisinaan harvinaisia rahoja tulee käsiin esimerkiksi hedelmäpelissä.
JUHLAKOLIKOITA painetaan tietty määrä jonkin juhlavuoden tai merkkihenkilön kunniaksi. –Saksalaiset painavat kolikkoihin kirkkojen kuvia. Juhlarahat lähtevät normaalisti vapaaseen kiertoon, mutta katoavat pian keräilijöiden kokoelmiin. Samoin käy esimerkiksi viiden euron kolikoille. Niitä on painettu lähes joka maassa, mutta niitä painetaan melko vähän.
–Kerran menin Ärrälle muka tosissani ostamaan jotakin 1,5, 2,5, kolmen ja viiden euron kolikoilla. Sanottiin, ettei näillä voi ostaa, ei nämä ole mitään euroja. Ovathan ne käypää rahaa, Portugalissa, Ranskassa, Espanjassa ja Sloveniassa painettua, mutta en minä niitä oikeasti aikonut käyttää, Valtola naurahti.
Tulevat ja uudet rahat löytyvät netistä. Valtola esittelee viime vuonna ilmestynyttä kaksieurosta, jossa on kolmiapilaa muistuttava kuva. –Kun se ilmestyi, hinta oli netissä 18 euroa, mutta laski pikkuhiljaa. Sain omani Osuuskaupan kassalta muutama päivä sen ilmestymisestä.
USEIN Valtola levittelee kolikkokansioita esille, tutkii rahoja, tai katsoo, mikä on kunkin kolikon päivän hinta. Kaikkiaan eri maalaisia kolikoita löytyy kymmeniä kiloja. –Lajittelen niitä maittain ja arvoittain, se vie aikaa. Mutta on tämä mielenkiintoinen harrastus! Joskus ihmiset kyselevät minulta kolikoista, kun tietävät, että keräilen.
Eläkkeen pienuus rajoittaa keräilyä: Valtola hankkii vain todellisia löytöjä. Sairastelu on vienyt viime aikoina aikaa ja intoa harrastukselta. –Lapset sanovat, että myy pois, mutta olen vastannut, että jätän ne teille, niin saatte riidellä niistä. Olisihan rahan voinut toisinkin käyttää, mutta en minä sen onnellisempi olisi, hän pohtii. –Kokoelmat ovat myynnissä, mutta yksittäisiä kappaleita en ala myymään.
KUN kaksi keräilijää kohtaa, vaihdetaan kuulumiset: Oletko saanut uusimmat, paljonko kokoelma on kasvanut?
Keräilijöiden määrä on vähenemään päin, arvelee Valtola. –Rahoja ja postimerkkejä kerää ehkä muutama tuhat ihmistä koko Suomessa. Tietokonehomma on vienyt nuorilta kiinnostuksen keräilyyn. Osalla keräilijöistä on erikoisempia keräilykohteita: rukin lapoja, kuulakärkikyniä, vanhoja aseita… Mieltymyksiä on monia.
RAHAT eivät ole ainoa Valtolan mielenkiinnon kohde. Hänen kokoelmistaan löytyy Suomessa ilmestyneet postimerkit vuodesta 1975, ensipäivän kuoria 15 vuoden ajalta sekä kolme kansiollista vanhoja postikortteja isotädin perua.
–Merkkejä ei saisi irrottaa kuoresta, niiden arvo putoaa silloin heti. Kortit kertovat historiaa monin tavoin.
Myös metalliset kynttilänjalat ja Iittalan eri väriset tuikut lähtevät helposti Valtolan mukaan kirpputorilta tai tehtaanmyymälästä. –En minä mikään hamstraaja kuitenkaan ole.
