• Ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa kannustaa ottamaan yhteyttä, jos jätevesiasiat mietityttävät. Tekninen toimi voi myöntää asetuksen noudattamiselle viiden vuoden jatkoajan, mikäli jokin kriteereistä täyttyy.

Jätevesiasetukselle voi vielä hakea jatkoaikaa

VUONNA 2004 voimaan tulleen jätevesiasetuksen viimeinen määräpäivä on 31. lokakuuta. Silloin jätevedenkäsittelyn tulee olla kunnossa niillä kiinteistöillä, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai alle 100 metrin etäisyydellä vesistöstä.

Nyt on viimeistään aika hoitaa asia oman tontin osalta kuntoon, muistuttaa Järvi-Pohjanmaan ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa.

Moni onkin jo asentanut tarvittavat järjestelmät paikoilleen ja saa nukkua yönsä rauhassa.

Poikkeusta eli viiden vuoden jatkoaikaa lain noudattamiseen voi hakea tekniseltä toimelta, jos jätevesiä syntyy taloudessa pieni määrä eli taloudessa on korkeintaan kaksi henkilöä ja vain osan vuodesta, alueelle on suunnitteilla tai tulossa viemäriverkosto, kiinteistöllä vakituisesti asuva on iäkäs tai ainakin 68-vuotias tai elämäntilanteen ja sosiaalisten syiden perusteella, esimerkiksi pitkäaikainen työttömyyden tai sairauden. Lain mukaan poikkeaminen on tarkoitettu vain epätavanomaisiin tapauksiin ja se raukeaa heti, jos tilanne muuttuu.

–Poikkeamista koskevan luvan edellytyksenä on, että joko ympäristöön kohdistuva kuormitus on huomattavan vähäistä tai käsittelyjärjestelmän parantaminen on kustannuksiltaan tai teknisessä mielessä kiinteistön haltijalle kohtuutonta, selventää Syynimaa. –Jos pohdiskelee, kuuluuko oma koti tai mökkipaikka asetuksen piiriin, kannattaa olla yhteydessä tekniseen toimeen. Pohjanmaan Jässi -hankkeen työntekijä Sonja Maanselkä, joka kiertää nyt Kurejoen talouksia neuvomassa jätevesiasioissa, voi tulla pyynnöstä käymään ja arvioimaan tilannetta.

Vesilain mukaan vesistöksi lasketaan puro, mutta valtaoja alle 100 metrin päässä taloudesta ei aiheuta toimenpiteitä.

Se, miten isoja investointeja jätevesijärjestelmän päivittäminen vaatii, on talouskohtaista. –Pienelläkin voi selvitä. Työn osuudesta saa kotitalousvähennyksen verotuksessa.

Syynimaa kannustaa ihmisiä hoitamaan asian kuntoon ajoissa. Jatkossa se voi tulla vastaan esimerkiksi rakennus- ja toimenpidelupia hakiessa, samoin se vaikuttaa kiinteistön mahdolliseen myyntiin tulevaisuudessa.

Jaa juttu: