EvijärviTV toimi kymmenen vuotta paikallisuutisoinnin ytimessä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVELLÄ lähetettiin noin kymmenen vuoden ajan 1990-luvun alkupuolelta vuosituhannen vaihteeseen kaapeliverkossa paikalliskanavaa nimeltä EvijärviTV. Televisiokanavan ohjelmistoon kuuluivat muun muassa valtuuston kokouksien lähettäminen ja maakuntahiihtojen välittäminen suorana kotitelevisioihin.

Kanavan lähetyspaikkana toimi Evijärven kunnantalon alakerta. Evijärveläiset Ilmari Sulkakoski ja Kari Laukkonen olivat kanavan tuotannossa vahvasti mukana. Koko homma sai aikoinaan alkunsa Soneran kaapelitelevisioverkon rakennuttua Evijärven keskustaan sekä Kuoppa-Aholle.

–He tarjosivat meille paikalliskanavan ilmaiseksi käytettäväksi. Laitteet ja kanava olivat vapaassa käytössä ja ainoana edellytyksenä oli se, että toimitamme siihen signaalin. Kun tämä mahdollisuus tuli, se esitettiin monille tahoille ja lopulta perustettiin asiaan liittyen rahoitettu osakeyhtiö, Laukkonen kertoo.

–Kari oli puhelinpuolella töissä ja omasi intoa tämänlaisiin asioihin. Hän tiesi ja taisi hommat, joten toimi meillä teknisenä johtajana, Sulkakoski lisää.

TELEVISIOKANAVAN sisältöä mietittiin pitkään ja se lopulta päädyttiin tuottamaan kansalaisopiston videopiirin kautta.

–Kun videopiiri saatiin käyntiin, niin runko muodostui ohjelmistolle todella nopeasti. Esimerkiksi tiistaisin esitettiin lastenohjelma, uutiset ja paikallisohjelma. Aina kun Evijärvellä rakennettiin tai jotain vastaavaa tapahtui, niin meillä oli uutisankkurit kaapeleineen paikalla. Porukkamme sitoutui asiaan erinomaisesti, Laukkonen muistelee.

Mainos

Toiminta alkoi vuosituhannen vaihteessa hiipumaan porukan vanhenemisen ja eläköitymisen kautta. Tämän lisäksi hyviä työntekijöitä ja kuvaajia muutti paikkakunnalta pois töiden perässä.

–Emme saaneet vain valitettavasti jatkajia. Kun digitaalinen vallankumous iski, niin pienet katsojamäärät vaikuttivat toimintamme jatkamiseen ratkaisevasti. Satelliittilähetykset muuttivat myös laitteistovaatimuksia merkittävästi. Digitalisaatio olisi auttanut meitä siinä tilanteessa, Laukkonen pohtii.

TÄLLÄ hetkellä Evijärvi-Seura omistaa kaikki televisiotuotannon laitteet. Suunnitelmia laitteiston uudelleenkäyttöön on, mutta toteutus on tällä hetkellä tekijöitä vailla.

–Unelmoimme siitä, että tänne saataisiin jälleen aikaan digitaalinen studio. Siinä on sauma elvyttää paikallistelevisiointi uudelleen. Se edellyttäisi sitä, että nuorista saataisiin muodostettua uusi pöhinäporukka, joka on kiinnostunut alueellisen uutissisällön tuottamisesta, Laukkonen arvioi.

–Kynnys ohjelmien tuottamiseen on huomattavasti matalampi kuin mitä se oli 1990-luvulla. Youtube-lähetykset mahdollistavat sisällön tuottamisen paikassa kuin paikassa kenen tahansa toimesta, Sulkakoski sanoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.