Viikonlopun kesätapahtumia Kauhavalla

Julkaistu:

Aihe:

KAUHAVAN ensi viikonloppu on täynnä tapahtumia. Luvassa on muun muassa järjestyksessään 45. kesämarkkinat Kauhavan torilla, puukko- ja käsityöfestivaalit runsaine oheisohjelmineen, Puukkoblues sekä kiihdytysajon kolmas SM-osakilpailu Kauhavan lentokentälle rakennetulla uudella kiihdytysareenalla.

Kesämarkkinat ovat perjantaina aamuyhdeksästä kuuteen ja lauantaina yhdeksästä neljään. Mukana on yli sata markkinamyyjää, Jurvan musiikkipajan Jari Niemelän pyörittämä karaoketeltta ja Laineen tivoli.

PUUKKO– ja käsityöfestivaalit ulottuvat perjantaista sunnuntaihin. Tapahtumia on muun muassa Kauhavan nuorisoseuralla, Tuulia Designissa, Lankavassa, Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla ja torilla. Viikkoa ennen juhannusta järjestettävät festarit keräävät yhteen kotiseuturakkaita, perinteisiä arvoja kunnioittavia, luonnosta, retkeilystä, käsitöistä ja vanhoista työtavoista kiinnostuneita ihmisiä ympäri Suomea ja kauempaakin. Koko keskustan yritysten ja yhdistysten yhteinen voimanponnistus toteutuu jo 21. kerran.

Puukko- ja käsityöfestivaalikokonaisuuteen kuuluu perinteisesti myös Puukkoblues Kauhavan työväentalolla. Musiikkitapahtuma ottaa tänä vuonna varaslähdön jo perjantai-iltana, kun Rokkipää The Band heittää löylyä kiukaalle ja laittaa työväentalon hikoilemaan.

Lauantai-illan pääkonsertin avaa Frim-Fram Duo. Juki Välipakan ja Sirpa Suomalaisen muodostama Frim-Fram soittaa monipuolista ja svengaavaa bluesia mukaansatempaavalla otteella. Ilta jatkuu Puukkoblueskonkareiden varmassa otteessa, kun Micke Bjorklof & BlueStrip astuu lavalle vieraanaan laulaja Johanna Försti. Ilta huipentuu vielä Tomi Leino Trioon, joka on yksi Suomen kärkinimistä perinteisen Louisiana- ja Chicago-bluesin saralla.

Mainos

Puukko- ja käsityöfestivaalien perjantaina kauhavalaisessa askartelu- ja käsityöliikkeessä Tuulia Designissa järjestetään käsityöyökerho. Luvassa on työpajoja, iltapalaa, käsitöitä, photobooth ja hyvää seuraa.

Festivaalilauantain ilmaisen lastentapahtuman ohjelmassa puolestaan on muun muassa kahden esityksen verran lastenmusiikkia Väritädit ja Jykältä, pomppulinna, poppareita, kasvomaalausta, satuhahmosuunnistus, lähiruokatehtäviä ja -maistiaisia sekä ehkä maailman suurimmat neulepuikot.

Lauantaina on myös Puukko soikoon! -katusoittokilpailu, jossa nähdään seitsemän erityyppistä kokoonpanoa: Moomma, Tulipää, Miska Latvala, Jukkis Lammi, Juho Kela, Antarex ja Butter Brothers.

VIIKONLOPPUUN mahtuu lisäksi kiihdytysajon SM-osakilpailu. FHRA Drag Racing -kauden kolmas osakilpailu ajetaan Kauhavan lentokentälle rakennetulla uudella kiihdytysareenalla. Kuljettajat jatkavat kovaa taisteluaan kauden 2019 pisteistä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.