Tilitoimisto muuttuu maailman mukana

Yksikönpäällikkönä toimiva Samu Filppula työpisteellään Vimpelin toimistolla.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

SAMU FILPPULA aloitti Etelä-Pohjanmaalla yksikönpäällikkönä maaliskuussa 2018. 

–Alun perin olen kotoisin Oulun läheltä, mutta samalla tavalla lapsuudenkodistani näkyi parikymmentä kilometriä tasaista maisemaa, Filppula naurahtaa osoittaen Vimpelin toimiston ikkunasta aukeavaa peltoaukeaa.

Talenomin Vimpelin toimisto muutti uusiin tiloihin vuoden alussa. Tilojen valmistumisessa kesti hieman odotettua pidempään, mutta muuttamaan päästiin kevättalvella. Filppula on ollut uusiin tiloihin tyytyväinen. 
– Aiemmat tilat olivat tuossa 500 metrin päässä, mutta nyt meillä on paljon nykyaikaisemmat tilat, Filppula toteaa, –Saimme antaa ehdotuksia siitä, millaiset tilat tarvitsemme ja kunnanarkkitehti kuunteli toiveitamme.

TILITOIMISTOTOIMINTA ei ole enää vain kirjanpitoa ja palkanlaskentaa. Kuten muukin maailma, niin myös tilitoimistoala muuttuu. Perinteisten palvelujen ohella keskitytään yhä enemmän taloushallinnon hoitamiseen sähköisten palvelujen avulla. 

–Työ ei ole enää vain näppäilyä ja tositteiden kirjaamista, Filppula huomauttaa. –Kaikki siirtyy sähköiseen muotoon, ja varsinkin viimeisen viiden vuoden aikana muutos on ollut nopeaa. 99 prosentissa tapauksissa sähköistyminen on kuitenkin helpottanut asioita sekä meidän että asiakkaiden kannalta. Kun asiat muuttuvat sähköisiksi, kilpaillaan palvelulla.

Pelkän verkkoasiointiin siirtymisen sijaan Filppula kuitenkin painottaa myös tapaamisten merkitystä: 

Mainos

–Emme halua olla kasvoton, vaan kasvokkainen ja paikallinen. Tavoitteena on tehdä yrittämisestä sähköisten palvelujen avulla mahdollisimman helppoa säästäen samalla asiakkaan aikaa ja rahaa, Filppula toteaa

TALENOMILLA on töissä sekä vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilökuntaa että yrittäjäpohjalta toimivia konsultteja. Talenomin toimialaan kuuluvat perinteisten tilitoimistopalveluiden lisäksi neuvontapalvelut yrityksille esimerkiksi vero- ja sukupolvenvaihdosasioissa sekä sopimuksiin ja taloudellisiin laskelmiin liittyen. Myös oikeudellista neuvontaa on tarjolla.

 –Neuvontapalvelujen ydinkohderyhmänä ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Sähköisten palveluiden myötä myös kirjanpitäjän työ suuntautuu enemmän yritysneuvontaan ja konsultointiin, Filppula pohtii.

Vimpelin toimistolla yritysten neuvontapalveluista vastaa Markus Sippola

–Ohjelmistojen pitää olla nykyään asiakkaan näkökulmasta helppokäyttöisiä, siksi kehitämme ohjelmistomme yhdessä asiakkaiden kanssa, Sippola toteaa. –Tärkeintä on kuitenkin se, että asiakas ja kirjanpitäjä tuntevat toisensa puolin ja toisin. Tämä on luottamusala.

Talenom pitää avoimien ovien päivät 5. kesäkuuta klo 10 alkaen ja toivottaa kaikki halukkaat tervetulleeksi tutustumaan toimintaansa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.