Lukijan mielipideartikkeli:

Kalojen ja virkistyskäyttäjien unelma toteutuu

Välijoen kanava tuo vesistölle ja sen käyttäjille useita positiivisia hyötyjä. Ensinnäkin kanavan rakentaminen on ensiarvoisen tärkeää kalojen liikkuvuutta ajatellen, koska näin elinympäristöt laajenevat ja monipuolistuvat.

Lappajärvellä isketään piakkoin kuokkimisvälineistöä Paskolammen alueen maaperään, sillä kunta on käynnistämässä Niskan padon ohittavan monitoimikanavan rakentamistöitä. Edessä on todennäköisesti haasteellinen ja mielenkiintoinen työrupeama, joita lähialueellamme ei kyseisessä muodossa useita ole. Hanke on itsessään kypsynyt pitkän aikaa ja siitä on liikkunut vuosien saatossa lukuisia erilaisia tarinoita ja visioita, mutta vihdoin hankkeen on aika toteutua konkreettisesti. Kokonaisuudessaan Välijoen kanavan rakentaminen on merkittävä teko alueemme vesistöjen eteen, joista on lukuisia hyötyjä tulevaisuudessa. Välijoen ja Lappajärven yhdistävää kanavaa on syytä ihailla monestakin näkökulmasta.

Välijoen kanava tuo vesistölle ja sen käyttäjille useita positiivisia hyötyjä. Ensinnäkin kanavan rakentaminen on ensiarvoisen tärkeää kalojen liikkuvuutta ajatellen, koska näin elinympäristöt laajenevat ja monipuolistuvat. Toivottavaa on myös, että tulevaisuudessa liikkumisympäristöt laajenevat lisää ohi muidenkin vesiesteiden kohti merta. Virkistyskäytön kannalta kanava tuo merkittävästi lisää mahdollisuuksia kalastamiseen, vapaa-ajan harrastamiseen ja palveluiden käyttöön. Lisäksi Välijoen alue nostaa mielekkyyttään ja arvoaan mökkiseutuna ja paraneehan Kalettomanlahden vedenlaatukin samaan lukuun.

Välijoki, joka lukeutuu Ähtävänjoen vesistöön on ollut 1900-luvun alkupuolella merkittävä ravustus- ja lohestusjoki, josta ihminen on saanut laadukasta ravintoa. Ihmisen tekemät esteet ja haitat ovat kuitenkin tyrehdyttäneet useiden eliöiden elinvoimaa, joista viimeisimpänä ovat nousseet esiin raakkujen ongelmat. Toivottavaa on, että tulevaisuudessa muutkin Ähtävänjoen esteet saataisiin muokattua sellaiseen muotoon, että kalat ja vesieliöt nousisivat elinvoimaiseksi koko Ähtävänjoessa. Lappajärven kunnan vesistöjen käytöstä on hyvä ottaa mallia tulevaisuudessa, jotta koko vesistö saataisiin palautettua lähelle sen alkuperäistä elintilaa ja tarkoitusta.

Mika Koskela

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.