Y-Kinosta löytyi esittäjä Seinäjoen arabikeväälle

Julkaistu:

Aihe:

KAUHAVALAINEN elokuvateatteri Y-Kino näytti toissa sunnuntaina Seinäjoen arabikevät -elokuvan. Tilaisuuteen osallistuivat myös elokuvan ohjaaja ja yksi näyttelijöistä.

–Elokuva saa näytöksiä myös (seuraavana) viikonloppuna, Y-Kinon johtaja Ilkka Peura kertoi sunnuntaina. –Tänään runsas yleisö, yli puoli salia, toivoi leffan jatkavan. Yleisöä oli ”laidasta laitaan”: kirkkoherra evp., duunareita, vastaanottokeskuksen työntekijöitä, yläasteen evp. rehtori, sosiaalityöntekijöitä, opettajia, yrittäjiä — olipa paikalla jopa joitakin ketä en tunne. Yleisö kuvaili leffaa sovittelevaksi ja tasapainoiseksi. 

Elokuvassa kuvataan myös vastaanottokeskuksen johtajan työskentelyä ja turvapaikanhakijoiden elämää vokissa, mutta siihen on valittu islamin vastainen näkökulma.

Yksi elokuvan kolmesta päähenkilöstä on Antti-Jussi Hirsimäki, jonka tehtävänä elokuvassa on edustaa huolestuneita paikallisia. Hirsimäki kuuluu kuitenkin äärioikeistolaiseen Suomen sisuun, 105th Guardians -katupartioon ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa yhteistyötä tekevään Kansallismielisten liittoumaan.

Elokuvan aikana ”islamia tutkinut” Hirsimäki esimerkiksi uskoo, että Ruotsin ”ongelmat” johtuvat ainoastaan islamista, ja että muslimien suunnitelmana on ”syrjäyttää” kristityt esimerkiksi Suomessa. Näitä uskomuksiaan vahvistamaan Hirsimäki sitten etsii elokuvassa muslimeja ja ex-muslimeja. Lisäksi hän esimerkiksi vastustaa sitä, että Irakista tullut nuori mies käy koulussa puhumassa kokemuksistaan ”ilman oppilaiden vanhempien lupaa”, ja väittää, että koska ”kaikki kriittiset mielipiteet” haluttiin siihen aikaan ”vaientaa”, vanhemmat eivät ”uskaltaneet puolustaa omia lapsiaan” tällaisilta kouluvierailuilta.

Y-Kinon nettisivuilla elokuvan esittelytekstissä Hirsimäkeä kutsutaan kritiikittömästi ainoastaan ”kansallismieliseksi” mieheksi, joka on ”huolissaan nuorten arabimiesten mahdollisen uhan takia”. Tekstissä jännitteet pannaankin yksinomaan turvapaikanhakijoiden ja vastaanottokeskuksen aiheuttamiksi, ja esimerkiksi katupartioiden ja muiden vihamielisten seinäjokisten vaikutusta jännitteisiin ei esittelytekstissä eikä itse elokuvassa huomioida.

–Leffan esittelyteksti, kuten aina, on tuotantoyhtiön laatima, Peura sanoo.

Myös Y-Kinon omassa, Facebookiin laaditussa kutsussa näytökseen Hirsimäkeä kuvataan ”kansallismieliseksi aktivistiksi.”

Maaliskuun alussa puolestaan elokuvan lehdistötilaisuuteen Helsingissä yritettiin kutsua brittiläisen äärioikeistolaisen English Defence Leaguen perustaja Tommy Robinson.

KAUHAVAN vastaanottokeskuksen johtajana aiemmin työskennellyt Peura itse ei kuitenkaan usko, että elokuva antaisi megafonia käteen fasistisen retoriikan levittäjille.

–Elokuva näytettiin Y-Kinossa kolmesta syystä: Ensinnäkin minua harmitti Ylen suhtautuminen elokuvaan ja sen ohjaajaan. Kun sitten ohjaaja erikseen soitti minulle ja pyysi saada leffansa ohjelmistoomme, suostuin katsomaan leffan. 

–Toisekseen leffa sisältää kohtauksia, jossa näytetään vastaanottokeskuksen arkityötä. Tästä ei ole mikään media varsinaisesti kertonut, ja mielestäni siitäkin tulisi kertoa yleisölle.

–Kolmanneksi ohjaaja lupasi tulla paikalle ja tuoda leffan päähenkilöt vastaamaan yleisön kysymyksiin. Valitettavasti Seinäjoen vastaanottokeskuksen johtaja Henrik Mujunen oli matkoilla ja yksi elokuvan päähenkilöistä, irakilaislähtöinen Shihab oli töissä, eivätkä he tänään päässeet. He pääsevät ehkä (seuraavana) viikonloppuna.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.