Lasten lukuvuoden aikana luoma taide koottiin näyttelyksi

Neljäsluokkalainen Ella Anttikoski ja lumiukot hiihtoretkellä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

TAIDETILA Tiira kunnantalolla on päällystetty lattiasta kattoon Särkikylän koululaisten kuvataiteella ja käsitöillä. 24. huhtikuuta asti esillä olevaa näyttelyä voi käydä katsomassa vaikka äänestämässä käydessään.

–Näyttely kuuluu uuden opsin edellyttämään monialaiseen oppimiskokonaisuuteen, jonka aiheena meillä on Evijärvi, koulunjohtaja ja opettaja Virpi Mäkelä kertoo. –Olemme esimerkiksi perehtyneet Evijärven historiaan käymällä Väinöntalolla ja tutustuneet kuntaan ja sen harrastusmahdollisuuksiin, ja myöhemmin keväällä pidämme Evijärveä viihtyisänä siivoamalla tienvieruksia. Sen lisäksi päätimme järjestää itsekin tapahtuman, eli tämän näyttelyn, jossa esittelemme, mitä me olemme tehneet.

Sen jälkeen, kun vaikka historiantunnilla käsiteltiin Egyptiä, kuvaamataidossakin tehtiin aiheeseen liittyvää taidetta. Sekin on monialaista oppimista.

Töiden aiheena on esimerkiksi kotimaa, jota edustavat presidenteistä maalatut kasvokuvat, Seitsemän veljestä ja Kalevala. Muita teemoja ovat ainakin uskonto, Afrikka ja pääsiäinen. Vanhemmat oppilaat taas ovat kutoneet koulun kangaspuilla mattoja.

Mainos

Kun kädenjälki ei jää koulun seinälle, vaan se tulee kaikkien nähtäville, se saa opettajien mukaan lapset arvostamaan enemmän omaa työtään.

–Nykyään lapset sanovat liian helposti, että ”ihan sama, kyllä tämä kelpaa”, opettaja Susanne Saarinen kertoo. –Halusimme kuitenkin korostaa, että näyttelytöistä tehdään oikeasti laadukkaita. Kun heillä oli oikea tavoite, he tekivät kunnollista ja siistiä työtä. Ja koska meillä on koulussa vahvaa kädentaito-osaamista eri tekniikoissa, haluamme myös esitellä, miten monenlaista meillä osataan tehdä.

–Lopputuloksesta tuli tosi kiva, eskarin opettaja Marika Lammi sanoi avajaisissa maanantaina. –Tänne syntyi oikein värikylläinen maisema, ja joka puolella on katseltavaa. Oppilaat itsekin etsivät innolla itse tekemiään töitä näyttelyhuoneesta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.