Paalutus kasvattaa kylätalon kustannuksia

Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

LUOMA-AHON kylätoimikunta-kyläyhdistys ry:lle myönnettiin kaupunginhallituksessa 23 871,15 euron lisämääräraha Kylätalo osaksi monipalvelukeskusta -hankkeen toteuttamiseen. Aiemmin valtuusto on päättänyt myöntää 97 580, 25 euron kuntarahoitusosuuden ehdollisena siten, että kaupunginhallitus ei sitoudu mahdollisesti myöhemmin toteutettavaan monipalvelukeskukseen eikä myöskään kylätalon käyttökustannuksiin. Kylätalon rakentamiseen on haettu Ely-keskuksen maaseutuohjelman yleishyödyllisen investointihankkeen rahoitusta, jota puollettiin EU-VIRA- viranomaisryhmässä.
Hankkeen alkuperäinen kokonaiskustannus oli 650 535 euroa, mutta rakennuspaikan muuttuminen tontilla aiheuttaa perustustavan muutoksen. Rakennus tulee paaluttaa kokonaisuudessaan, mikä aiheuttaa kustannusten merkittävän nousun. Kokonaiskustannusarvio on muutosten jälkeen 809 676 euroa.
Kylätoimikunta toimitti Elylle lisämääräraha-anomuksen maaliskuussa ja saadun ennakkotiedon mukaan Ely suhtautuu siihen myönteisesti. Lisämääräraha edellyttää myös lisä-kuntarahaosuuden myöntämistä.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti