KORTESJÄRVEN S-market muuttaa entisen Suomelan kaupan tiloihin.
Uusi paikka tulee olemaan huomattavasti nykyistä suurempi. S-Market saa käyttöönsä noin 1 000 neliötä eli Suomelan ruokakaupan puolen käytössä olleen tilan. Entisen rautakaupan puoli ei Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan kaupallisen johtaja Jari Palon mukaan siirry S-Marketille.
–Kauppa on käynyt sen verran hyvin, että nykyiset tilat ovat jääneet vähän ahtaiksi, joten koska isompi tila on tarjolla, päätettiin tehdä tällainen ratkaisu. Väljemmissä tiloissa ostaminen on helpompaa ja valikoimat vähän paremmat, Palo kertoo.
Suunnittelu käynnistyy välittömästi, ja muutto pyritään saamaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
–Joulukauppaan varmaan saadaan auki.
Ainakin S-marketin nykyiset palvelut, kuten asiamiesposti ja Veikkaus, siirtyvät kaupan mukana. Sen sijaan ABC-polttonesteautomaatti jää nykyiselle paikalleen.
–Polttonestemyyntiä ei ainakaan tässä vaiheessa siirretä minnekään.
Eepee Kiinteistöt Oy vuokraa entisen Suomelan tilan Foxpark Oy:ltä. Vuokrasopimus allekirjoitettiin 3. huhtikuuta.
–Kiinteistön osalta joudutaan varmaan pieniä muutoksia tekemään. Niitä käynnistellään varmaan kesän jälkeen. Suunnitellaan nyt tämä kevät tässä, ja veikkaisin että elokuussa alkaa tapahtumaan, mutta aikataulua ei ole vielä lukkoon lyöty. Mutta jouluksi auki joka tapauksessa.