Antakaa mielipiteenne tuulivoimasuunnitelmista

Tulevana perjantaina umpeutuu mielipiteiden jättöaika suunnitteilla olevaa Iso saapasnevan tuulivoimahanketta koskien. Lappajärven kunnan nettisivuilla on osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma.

Varsinkin jälkimmäinen sisältää puutteita ja epäkohtia. Tuulivoimahanke toteutuessaan vaikuttaa paljon suuremmalle alueelle ja koskettaa paljon enemmän ihmisiä kuin arviointisuunnitelmassa on otettu huomioon. Linnuntietä pitkin matkat ovat yllättävän lyhyet esimerkiksi Evijärven Särkikylään ja Jokikylään, Vetelin Räyrinkiin ja Kalliojärvelle sekä Lappajärven Itäkylään ja keskustaankin kuin myös Vimpeliin.

Ainakin näiden alueiden asukkaiden ja lomakiinteistöjen haltijoiden tulee vaatia kirjallista asukaskyselyä, joka nyt on tehty vain kolmen kilometrin säteellä asuville. Kuitenkin suunnitelmassakin on maininta maisemahaittojen yltämisestä 15–20 kilometrin säteelle.

Tuulivoimasta syntyvien terveydelle haitallisten infraäänien vaikutusta ei ole puolueettomasti tutkittu, koska poliittiset päättäjät eivät ole antaneet tutkimukselle rahaa. Se ei tarkoita, etteikö haitallisia vaikutuksia olisi. Vaikutukset yltävät laajalle alueelle. Lappajärven puolella suunnittelualueen kupeessa on maakuntakaavassa linjattu maisemallisesti ja kulttuurisesti tärkeä kulttuurimaisema ja viiden suunnitellun voimalan alueella maaseudun kehittämisen kohdealue, joka tarkoittaa maatalouden ja palveluiden sekä matkailun tukemista. Vetelin puolella vieressä on turpeennostolta vapaaksi taisteltu luontoympäristöltään arvokas Julkuneva.

Jo näiden ja monien muiden faktojen valossa on järkyttävää, että näin massiivinen hanke on edennyt jo näin pitkälle. Hanke ei ole vaikutuksiltaan pieni, mutta toteutuessaan peruuttamatonta tuhoa ja haittaa aiheuttava. Syrjäkylien asukkailta viedään palvelut, ja suuret yhtiöt mellastavat naapurissa tuhoten elinympäristön, eikä löydy pienen asukkaan puolustajaa ja oikeuksien ajajaa.

Nyt on ihmisten laajasti ryhdyttävä yhteistoimiin tuhoisan hankkeen estämiseksi. Mielipiteen voi jättää vapaamuotoisesti, vaikkei arviointisuunnitelmaa jaksaisi lukea, mutta mielipiteen jättäminen on ehdottoman tärkeää. Sen voi tehdä sähköpostilla tai suoraan kuntaan paperilla.

Alueemme kansanedustajaehdokkailta odotan kuulevani selvän kannan hankkeeseen. Ihmisillä on oikeus tietää, etteivät äänestä omaa etuaan vastaan. Taannoin hanketta vastustava lista keräsi hurjasti nimiä, nyt yhteisvoimat käyttöön, arvostetaan sitä, mitä meillä maaseudulla on jäljellä.

Jaa juttu: