Sari Kujala kiertää kertomassa Kraatterijärven Geoparkista

TAMMIKUUSSA käynnistyi hanke, joka tähtää Geopark-statuksen saamiseen Lappajärvi-meteoriittikraatterin alueelle. Työnimenä sillä on Kraatterijärven Geopark.

Lappajärveläinen Sari Kujala kertoi hankkeesta maanantaina Soinin kunnanhallituksen kokouksessa. Tänään [keskiviikkona] on vuorossa Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin kunnanvaltuustojen yhteinen seminaari Alajärvellä.

Hanketta esitellään varsinkin lähikuntien luottamushenkilöille, sillä Geopark-statuksen hakeminen edellyttää useiden kuntien yhteistyötä ja niiden myöntämää rahoitusta.

–Kevään aikana kartoitetaan, löytyykö lähiseudun kunnista yhteinen tahtotila, Kujala toteaa.

Tänä vuonna tehdään myös laaja itsearviointi. Siinä käydään läpi samat asiat, joita arvioitaisiin mahdollisessa hakuprosessissa.

–Tavoitteena on, että vuoden lopulla valmistuu esitys, kannattaako varsinainen hakuprosessi aloittaa. Siinä vaiheessa kunnat virallisesti päättävät osallistumisesta.

KRAATTERIJÄRVEN Geopark ei ole kokonaan uusi, erillinen projekti.

–Järviseudulla on viime vuosina monella tavalla edesautettu Geopark-statuksen saamista.

Kujalan mukaan alueella sijaitsee paljon hyviä geokohteita.

–Kraatterijärven Georeitti -hankkeessa Teemu Öhman keräsi loistavasti kokoon mielenkiintoisimmat geologiset kohteet.

Kaikki geokohteet eivät kuitenkaan ole vielä kunnossa. Niihin tarvitaan esimerkiksi luvat maanomistajilta ja hyvät opastetaulut.

–Kraatterijärven Geoparkin pitää itse asiassa olla valmis ja toiminnassa ennen kuin se voi saada virallisen aseman. Kun ottaa huomioon Unescon aikataulut, hakemus voisi lähteä ensi vuonna tai ehkä varmemmin syyskesällä 2021.

EILEN [tiistaina] Kujala puhui Lappajärven yrittäjien aamiaistilaisuudessa Hotelli Kivitipussa.

–Vaikka kyseessä on nimenomaan kuntien projekti, yritykset voivat tietenkin hyödyntää sitä, ja geokohteet kannattaa joka tapauksessa laittaa kuntoon matkailuelinkeinon vahvistamiseksi.

Lappajärven kunnan ylläpitämä meteoriittikeskus sijaitsee Kivitipun pohjakerroksessa. Toistaiseksi sen toiminta koostuu pääasiassa näyttelyistä.

–Aulaan rakennetaan lähiaikoina Kraatterijärven opastuskeskus, jollainen Geoparkissakin pitää olla.

Kujalan mielestä olisi tärkeää, että alueen ihmiset alkaisivat ymmärtää ja arvostaa omaa geoperintöään. Yksi lisänäkökulma on varmistaa geoturismin kestävyys.

–Meidän pitää vaalia omaa geologista perintöämme. Ei voi olla niin, että vuosien kuluessa käy tuhansia turisteja ja jokainen vie mukanaan kivenmurikan.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.