Positiivisin mielin kohti NCAA:ta

Tänä vuonna 18 vuotta täyttävä Vimpelin Vedon kasvatti, koripalloilija Lotta Vehka-aho on solminut sopimuksen Florida Atlantic Owl- joukkueen kanssa. Tällä hetkellä HBA:ta edustava, laitapelaajan tontilla operoiva Vehka-aho aloittaa yliopistoparketeilla ensi kaudella.

–Valinta lähteä kyseiseen yliopistoon perustuu paljon siihen, kuinka paljon luotan joukkueen päävalmentajaan ja hänen visioonsa kehittää tätä joukkuetta. Hän haluaa minut kentälle saamaan muutosta pelitapaan, kertoo Vehka-aho.

Valmentaja Jim Jabir on aloittanut FAU:n naisten koripallo-ohjelman rakentamisen tällä kaudella melkeinpä täysin tyhjästä. Hän on valmentanut päävalmentajana 800 peliä ja kehitti aiemmin Ohion yliopiston koripallon sille tasolle, että joukkue pääsi hänen johdollaan viisi kertaa peräkkäin lopputurnaukseen.

–Tänä vuonna FAU:n joukkueessa pelaa kahdeksan freshmania eli tulokasta ja ensi vuonna viisi. Tämän kauden jälkeen lähtee pois kaksi senioripelaajaa, joiden tilalle Jabir haluaa minut. Luotan siihen, että voin olla avuksi FAU:n nais-koripallon kehittämisessä. Siellä on lahjakkaita pelaajia, joiden kanssa pääsen pelaamaan yhdessä kolme vuotta, mikä kuulostaa hyvälle. Seuraan heidän pelejään netin välityksellä aina kun se on mahdollista.

Joukkueessa pelaa ensi vuonna toinenkin eurooppalainen, Ranskasta tuleva tulokas.

Vehka-aho vieraili lokakuun lopulla Floridassa tutustumassa yliopiston käytäntöihin ja joukkueeseen.

–Todellakin tulee uusia haasteita, koska ympäristö on erilainen ja asiat muuttuvat, mutta olen jo saanut vähän esimakua siitä, miltä tuntuu lähteä pois kotikaupungista uuteen ympäristöön, kun muutin viimeiseksi lukiovuodeksi tänne Helsinkiin, Märskyyn opiskelemaan. Joutuu todellakin tekemään lujasti töitä ja kilpailemaan, mutta niinhän sen pitääkin olla.

Kuluvalla kaudella Vehka-aho on pussittanut palloa 8.2 pisteen keskiarvolla, napsinut 2.8 levypalloa ja antanut kolme syöttöä per ottelu.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.