Kyläläiset maksavat 30 000 tieremontista

Kontiaisen kyläläiset, kuten Jaakko Kontiainen, laittoivat 30 000 euroa omaa rahaa kylätien perusparannukseen.
Kontiaisen asukkaat laittoivat 30 000 euroa omia rahojaan kylätien perusparannukseen.

KONTIAISEN asukkaat laittoivat 30 000 euroa omia rahojaan kylätien perusparannukseen.

Remontoitava ja päällystettävä tienpätkä on noin puolitoista kilometriä soratietä, joka alkaa Lappajärven tien risteyksestä Viitamäeltä ja päättyy Kontiaisen kylään.

Kaupungin toteuttamana sen hinnaksi tulee 100 000 euroa. Siitä 70 000 euroa on Kortesjärven ylijäämärahaa, loput jäivät kyläläisten ja mökkiläisten maksettavaksi.

Yksi projektin puuhamiehistä, Jaakko Kontiainen, kertoo että ilman asukkaiden panostusta tielle olisi vain lisätty mursketta. Heidän rahoillaan siihen saadaan myös päällyste.

Tavoitteena oli ennen kaikkea liikennöinnin ja mukavuuden parantaminen, mutta myös turvallisuus oli ollut ongelmana.

–Kyllä siinä on aika paljon kelirikko-ongelmaa ollut, ja kuoppia on saanut kierrellä koko ajan.

Mainos

Hän kertoo, että erityisesti viime keväänä tie oli heikoissa kantimissa märän kesän ja syksyn jäljiltä.

–Tien runko kastui hyvin voimakkaasti, ja talvella jäätyi, ja keväällä kun routa suli, niin tiehen tuli melkoiset urat. Taisi joku auto painua niin, että tarvittiin hinausapua.

–Nyt, kun mursketta on lisätty reilusti ja siihen tulee päällyste, niin vastaavia ongelmia ei enää tule. Valtion tekemä ojien perkaus auttaa myös pitämään tien kantavan rungon kunnossa.

Pohjatyöt ovat siis jo paikoillaan, mutta päällyste vedetään vasta ensi kesänä.

Kyläläisiä ja mökkiläisiä on tieosuuden varrella runsaat kolmekymmentä. Heidän maksuosuutensa jyvitettiin virallisesti matkan perusteella.

–Vakituisten asukkaiden osuudet vaihtelevat 1 000 eurosta 2 400 euroon, ja mökkiläisten 150–450 euron välillä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Viljami Kultalahti, 3, uskalsi rohkeasti mennä ottamaan pukilta karkkia. Viljamin mielestä joulussa on parasta lumikasat.

Joulun tunnelma saavutti Kortesjärven

JOULUPUKKI ehti kiireiltään käydä ilahduttamassa Kortesjärvenkin asukkaita 1. joulukuuta Kortesjärven torilla, kun Kortesjärven yrittäjät olivat

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.