Ammattikoululaisista jopa kymmenesosa nuuskaa

Ylhäältä alas: evijärveläiset kahdeksasluokkalaiset Niko Iso-Pellinen, Jere Strömsund ja Waltteri Takamaa osallistuivat nuuskasta kertoneeseen tietoiskuun.

Julkaistu:

Aihe:

NUUSKAN suosio nuorten keskuudessa kasvaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista nuorista 4,5 prosenttia ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista 10,3 prosenttia nuuskaa päivittäin.

Ammattikoululaisten ja lukiolaisten nuuskan käytössä on selvä ero. Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 3,7 prosenttia nuuskaa päivittäin. Pojilla se on ollut yleisempää, mutta myös tyttöjen nuuskaaminen on alkanut yleistyä.

Saman kyselyn mukaan 73 prosenttia nuorista saa nuuskaa kavereiden kautta. He kertovat, että nuuskaa on helpompi saada kuin tupakkaa.

EHKÄISEVÄN päihdetyön järjestöverkosto EPT:stä kerrotaan, että mikäli nuorten nuuskan käyttö yhä lisääntyy, se tulee näkymään heidän suunterveydessään.

–Etenkin limakalvomuutokset, niin sanotut norsunnahkamaiset nuuskaleesiot, tulevat yleistymään. Tällä voi pidemmän ajan kuluessa olla vaikutusta suusyövän esiintyvyyden lisääntymiseen. Lisäksi nuuskan käyttö tulee näkymään nuorten käyttäjien tulehtuneina ja vetäytyneinä ikeninä, tiivistää dosentti, erikoishammaslääkäri Anna Maria Heikkinen.

Jo lyhyemmät kokeilut voivat aiheuttaa ongelmia.

–Nuuskan käyttö tuntuu ja näkyy suussa yleensä ensin pahanhajuisena hengityksenä, hampaiden värjäytyminä ja kulumina sekä paksuuntuneena norsunnahkamaisena limakalvona, Heikkinen kertoo.

Pitkään käytettynä se aiheuttaa esimerkiksi ikenien vetäytymistä, ientulehdusta ja hampaiden kiinnityskudossairautta sekä altistaa paljastuneiden hampaiden kaulojen reikiintymiselle.

–Nuuska tummentaa hampaita ja paljastaa juurten pinnat palautumattomasti. Paljastuneet juurten pinnat myös vihlovat helposti ja voivat reikiintyä, koska kiille ei niitä suojaa.

Nuuskan jatkuvalla käytöllä on lisäksi yhteyksiä suuontelon, nielun ja nenän alueen syöpiin. Se sisältää lähes 30 syöpää aiheuttavaa ainetta.

Lisäksi se sisältää jopa 20 kertaa enemmän nikotiinia kuin tavalliset savukkeet, kertoo Kuntayhtymä Kaksineuvoisen hammaslääkäri Jaakko Anttila.

–Siten sen käyttöön voi muodostua tupakkaa helpommin ja nopeammin riippuvuus, eikä sen lopettaminen ole ainakaan helpompaa kuin tupakoinnin lopettaminen, Anttila sanoo.

Evijärvellä nuuskaaminen vanhempien juttu

VIIME viikolla vietettiin Ehyt ry:n ja Punaisen ristin ehkäisevän päihdetyön viikkoa myös Järviseudun kouluissa. Tänä vuonna teemana oli nuorten nuuskankäyttö.

Pikagallupin perusteella enemmistö Evijärven yläkoululaisista ei ollut kokeillut nuuskaa, eikä kukaan vastanneista käyttänyt sitä jatkuvasti.

Kahdeksasluokkalaiset Niko Iso-Pellinen, Jere Strömsund ja Waltteri Takamaa sanovat, ettei nuuskaaminen ole yleistä Evijärvellä ainakaan heidän samanikäisten kavereidensa joukossa.

–Vanhemmilla ehkä, mutta ei meidän ikäluokassa, Strömsund sanoo.

Mitä ajattelette nuuskaamisesta?

–Ei kannata, sanoo Iso-Pellinen.

–Ei kannata, komppaa Strömsund.

–En näe järkeä käyttää, Takamaakin sanoo.

Heille jäi mieleen tietoiskusta erityisesti se, että nuuskassa on runsaasti syöpää aiheuttavia aineita.

–Olikohan peräti 28 prosenttia, muistelee Strömsund.

–Tai 26, Takamaa sanoo.

–Se myös supistaa verisuonia, ja ikenet kärsivät, ja hampaat reikiintyvät, hän lisää.

MYÖS nuuskaa kokeilleita nuoria löytyi. Yksi heistä kertoo kokeilleensa nuuskaamista ”jonkin verran, mutta ei hirveästi.” Hän oli saanut sitä käsiinsä kaveriporukassa.

Jos nuuskaa haluaa käyttää, onko sitä helppo saada?

–Kyllä varmaan kaupungeissa, mutta Evijärvellä se on tosi hankalaa.

Oliko sinulla jo kokeillessa tiedossa, että nuuska voi aiheuttaa esimerkiksi syöpää?

–Oli.

Mutta ei vaikuttanut päätökseen?

–Ei.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.