Kirkonkellot soivat uutenavuotena myös Evijärvellä
Järviseudun Sanomat uutisoi 28. joulukuuta, että Evijärvi tuskin osallistuu kellonsoittotalkoisiin, joissa Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat soittavat

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on havainnut vakavan turvallisuuspuutteen tänä uutenavuotena myytävästä Kolme Kunkkua -ilotulitteesta. Patasarja
Kulunut syksy on ollut muutosten aikaa. Olemme tehneet aloitteen puheoikeudesta Kauhavan kaupunginvaltuuston kokouksiin ja olemme
Vimpelin kunnanjohtaja Anita Paavola on vahvoilla valittaessa Lapuan uutta kaupunginjohtajaa. Paavola oli mukana eilen keskiviikkona
Palvelumuistio eli paikkakuntakohtainen pieni puhelinluettelo on jaettu ja jaetaan lähipäivinä postilaatikoihin Kortesjärvellä. Muistiota on saatavissa
Sunnuntaista lähtien kannattaa katsoa tarkasti, millaiset verkot laittaa Lappajärveen. Solmuvälin pitää olla vähintään 50 millimetriä.
Vuoden päästä näihin aikoihin itsenäinen Suomi on yli satavuotias. Tulevaa juhlavuotta on jo etukäteen rummutettu
Kylpylähotelli Kivitippu valmistautuu uuteen nousuun, mutta vielä sisällä on hiljaista. Kävimme tutustumassa paikkoihin. Kivitippu tarvitsee
Valmiiden passien hakupisteet lisääntyvät huomattavasti ensi vuoden alussa. Ensi vuoden alusta lähtien joka kunnassa on

Järviseudun Sanomat uutisoi 28. joulukuuta, että Evijärvi tuskin osallistuu kellonsoittotalkoisiin,
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on havainnut vakavan turvallisuuspuutteen tänä uutenavuotena
Kulunut syksy on ollut muutosten aikaa. Olemme tehneet aloitteen puheoikeudesta
Vimpelin kunnanjohtaja Anita Paavola on vahvoilla valittaessa Lapuan uutta kaupunginjohtajaa.
Palvelumuistio eli paikkakuntakohtainen pieni puhelinluettelo on jaettu ja jaetaan lähipäivinä
Sunnuntaista lähtien kannattaa katsoa tarkasti, millaiset verkot laittaa Lappajärveen. Solmuvälin
Kylpylähotelli Kivitippu valmistautuu uuteen nousuun, mutta vielä sisällä on hiljaista.
Valmiiden passien hakupisteet lisääntyvät huomattavasti ensi vuoden alussa. Ensi vuoden
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.