Petra Olli valmistautuu Rion olympialaisiin

Julkaistu:

Aihe:

Lappajärven Veikkojen painija Petra Olli piipahti keskiviikkona 18. toukokuuta Lappajärven yhteiskoululla kertomassa kuulumisiaan ala- ja yläkoululaisille. Olli painii elokuussa olympialaisissa 58 kilon sarjassa, ja luonnollisesti painijattaren kaikki tekeminen suuntautuu juuri nyt sitä kohti.
Hän kertoo valmistautumisen Rioon olevan hyvällä mallilla. Toissa viikonloppuna hän kävi vielä Saksassa hakemassa kultaa viimeisestä kilpailustaan ennen olympialaisia, ja kesäkuu juhannukseen saakka kuluu harjoitusleireillä Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
–Pohjatyö on tehty jo vuosien varrella, nyt pitää vaan viilata kuntoon. Leireillä keskitytään ennen kaikkea kestävyyteen ja painimiseen. Voimaa on jo treenattu riittävästi. Nopeutta sitten elokuussa ennen Rioa, Olli kertoo.
Koska kisapäiviä on vain yksi, 17. elokuuta, kaikki teho on saatava irti koneesta juuri silloin. Kultaista mitalia Olli ei suoraan myönnä tavoitteekseen.
–Iltapaineihin pyritään. Eli mitaliotteluihin.
Lue lisää tämän viikon paperilehdestä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.