Hiljaista tietoa on tutkittu pidemmän aikaa ja siihen on suhtauduttu monella tavalla: onko se arkitietoa vai tieteellistä taikka vain subjektiivista tietoa. Hiljainen tieto tuli museologian opinnoissani esille. Esimerkiksi aikoinaan filosofian opinnoissa siitä ei juurikaan puhuttu, eikä se jäänyt mieleen aineenopettajan kasvatustieteellisissä opinnoissakaan. Deduktiivista ja induktiivista päättelyä käsiteltiin.
Hiljainen tieto on eleiden tietoa, niksejä, tietotaitoa, kokemuksen kautta syntynyttä tietoa. Eräs moottoripyörien korjaaja tiesi, mikä oli korjattava ja miten se tehtiin. Hän sanoi vaan, että sitä on vaikea pukea sanoiksi.
Jostain syystä hiljaista tietoa on väheksytty, koska se ei ole tutkittua tietoa, vaan kokemusperäistä tietoa, joka perustuu omakohtaisiin havaintoihin, ei empiiriseen tutkimukseen. Mutta löytyy tähänkin ratkaisu yllättävällä tavalla. Uppsalan yliopiston tieteenhistorioitsija tutki lämpöoppia ja mekaniikkaa: Otto H. Sibun käytti termiä gesternas kunskap, eleiden kieli.
Jos on kiinnostunut keksinnöistä, jotka ovat olleet mullistavia, on toki haasteellista kopioida keksintöä tekemällä sen uudelleen ja arvioida sen tekemistä; mitä oivalluksia tuli esille. Sibum teki ekvivalenttisen kokeen ikään kuin uudestaan rakentamalla samanlaisen laitteen kuin Joule teki aikanaan. Tämä Sibum sai siis tietoa, mitä asioita tuli esille eli siis tietoa, mitä ei kirjoissa ole.
Kahvipöytäkeskustelussa eräs mies sano, että erityisesti perinteisen käsityön osaajilla, jotka ovat vanhoja ammatteja ihan keskiajalta asti on esimerkiksi nahkuri. Ei ihme, että nahkureita kunnioitettiin kadun nimillä Nahkurinkuja.
Hiljainen tieto katoaa tekijöiden myötä, ellei sitä erikseen kerätä
Eräs hoitoalan henkilö kertoi, että tämä hiljaisen tiedon katoaminen on ongelma: kun työntekijä jää eläkkeelle tai henkilö vaihtaa toiseen työpaikkaan, tämä hiljainen tieto poistuu. Sitä ei saada takaisin edes työnantajan perehdyttämisellä, koska heillä ei sitä hiljaista tietoa, vaan sillä ammattilaisella itse.
Tässä mielestäni on ristiriita: rivityöntekijä tietää miten asiat tehdään, mutta työnjohtaja valvoo työtä ja ohjaa, mutta kenellä se tieto lipullisesti on ja tekee sen – rivityöntekijä. Omasta kokemuksestani olen huomannut rehtoreiden pätemisentarpeen, että täytyy pitää kaikki langat omissa käsissään. Tyypillinen tilanne on ihan koulumaailmassa: jos rehtorille esittää kehittämiskohteen, rehtori usein tyrmää tai muuttaa sen mieleiseksensä, että voi sen sitten rehtorina esittää ja osoittaa olevansa esimies, johtaja. Tämä aiheuttaa ristiriitoja. Rivityöntekijän asiantuntevuuteen tulee luottaa.
Hiljaisen tiedon on arveltu olevan hyvin merkittävä määrä työssä tarvittavasta tiedosta; jotkut tutkijat puhuvat jopa 90 prosentista. Tämän vuoksi työkokemus on tärkeää. Tänä päivänä ei hiljaista tietoa arvosteta, vaan otetaan turvallinen valinta, joka mukautuu työnantajan määrittelemään muottiin sopivaksi tyypiksi. Nuoremmilla työntekijöillä ja varsinkin valmistuneilla on varsin vähän hiljaista tietoa.
Työnantajan pitäisi arvostaa enemmän tätä hiljaista tietoa.
Lasse Pippola
