Silmiini osui huvimajaan siirretty taikinatiinu ja sen kaveri leivinlauta, kumpikin käytössä kuluneita. Näitä esineitä oli käytetty leipätaikinan tekoon ja leipomiseen joskus 1960-luvulla, ja olin korjannut ne talteen muistoina.
Sinä päivänä Helsingin Sanomissa oli ollut Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen haastattelu, jossa hän kertoi, että tekoälyn käyttö voi korvata ainakin kuudesosan julkisen sektorin työntekijöistä ja pelastaa palvelut. Julkisen sektorin työn tuottavuus kasvaisi vähintään 20 prosenttia viidessä vuodessa.
Jo kaksi päivää myöhemmin nämä totuudet kyseenalaistettiin. Hesarin analyysi kertoi, että ”suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä on ”ihmistyötä” tekeviä hoitajia, opettajia ja poliiseja sekä pelastustoimen ja Puolustusvoimien työntekijöitä.”
Tavoitteen toteutumista selitettiin sillä, että tekoälyllä teetettäisiin rutiinityötä, kääntämistä, tulkkaamista ja ohjelmistotyötä. Sote-puolella tekoäly hoitaisi potilastietojen kirjaamista ja ennakoivaa analytiikkaa, jonka ansiosta vaativan hoidon tarve vähenisi. Hoitajia, opettajia ja poliiseja ei pystyttäisi korvaamaan, mutta heitä ehkä tarvittaisiin vähemmän.
Tavallisena ihmisenä luin haastattelua ja analyysia kammon hitaasti levitessä mieleeni.
Ymmärrän, että hallinnollista työtä on hyvä siirtää tekoälyn tehtäväksi. Ymmärrän, että eläköitymisten ansiosta ihmisiä ei tarvitse irtisanoa, ja silti tuottavuustavoitteet saavutetaan. Mutta pelkään, että samaisen tekoälyn laajemman käytön takia tulevat vuosiluokat eivät löydä työpaikkoja, kun valtionhallinnon ohella muuallakin on organisaatiot slimmattu tekoälyn avulla. Käsittääkseni jo nyt työelämään hakeutuvien nuorten on vaikeampi löytää ensimmäistä työpaikkaa, koska niitä tehtäviä on siirretty tekoälyn hoidettaviksi.
Edellä mainitsemani Majasen haastattelun alkuosa maalaili valtionhallinnon tuottavuusloikkaa ja loppuosa kuvaili tekoälyn uhkia ihmiskunnalle.
Entä kun tekoälystä tulee viisaampi kuin meistä sen käyttäjistä?
Ja entä kun kaikki asiointi on digitalisoitu, mutta joltinenkin osa – noin puoli miljoonaa – aikuisista ihmisistä maassamme ei pysy digitalisaation kyydissä eikä pysty hoitamaan asioitaan? Tähän vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on puuttunut vastikään.
Sitä taikinatiinua ja leivinlautaa katsellessani aloin pohtia, että ei pitäisi vissiin käyttää tekoälyä vaan tyytyä näihin käsin kosketeltaviin esineisiin, jotka sitä paitsi ovat ihmiskäden tekeminä myös kauniita vielä kuluneinakin. Taikinatiinun jatkokäytölle minulla on ajatuksia, mutta mihin sitä leivinlautaa voisi käyttää?
Viimeksi pyysin tekoälyltä kommentteja, millainen kannettava kannattaisi ostaa näiden juttujen ja kolumnien kirjoittamista varten. Sieltä tuli näkökulma, jota en ollut osannut ajatella.
Emme siis halua antaa valtaa tekoälylle. Mutta ilman sitäkään emme enää pysty olemaan.
Aino Alppinen
