• Tuomo Huopana ja Veikko Hankkila osallistuivat talkoisiin ampumaradalla.

Ilma-aserata valmiiksi kesäkuun aikana

Vimpelin Metsästysseura rakentaa entisen Järviseudun sairaalan kellaritilaan ampumarataa, jonka on tarkoitus valmistua juhannuksen tienoilla. Rata tulee tarjoamaan harrastustilan ampumisesta ja metsästyksestä kiinnostuneille. Käyttäjiksi toivotaan erityisesti nuoria.

Yhdistys perustelee ampumaradan perustamista muun muassa sillä, että nykyään hyvin harva aloittaa ammuntaharrastusta nykyisen ampuma-aselain tiukan linjan vuoksi. Huoli on etenkin niistä nuorista, joilla ei ole urheiluharrastuksia. Edellisen sukupolven aikaan nämä nuoret harrastivat ammuntaa ja luonnossa liikkumista. Kunta suhtautui ajatukseen myönteisesti ja tarjoaa tilan seuralle hyvin edullisesti.

Mies idean takana on Tuomo Huopana. Hän on ahkeroinut rataa valmiiksi yhdessä Juho Savolan kanssa.

–Haluamme panostaa siihen, että nuoret saavat hyvän harrastuksen. Ampuminen opettaa kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä sekä silmän ja käden taitoja.

Ampumarata toteutetaan virallisten ohjeiden mukaan, mutta kilpailutoiminnan edellytyksiä se ei täytä. Rata tulee olemaan auki tiettyinä aikoina, jolloin siellä voi harjoitella omatoimisesti omilla aseilla. Metsästysseura hankkii lisäksi yhteisiä aseita, joilla seuran jäsenet voivat harjoitella ohjatusti. Vimpelin Metsästysseura huolehtii tilaan taulut ja panokset. Seuran jäsenille harjoittelu on ilmaista, muille on tulossa pieni maksu tarvikkeista. Radalle toivotaan kävijöitä myös yli seura- ja kuntarajojen. Ikärajoja radalle ei ole, lapset voivat tulla vanhemman kanssa ampumaan, kunhan leuka yltää pöydän päälle, metsästysseuran puheenjohtaja Hannu Takala totesi.

–Kalliimman kaluston hankinta on vielä edessä ja siihen odotamme vielä tukea paikallisilta yrityksiltä.

Jaa juttu: