Siirry sisältöön
LAKIS AREENAN joulutorista voidaan jo puhua perinteenä, sillä tuleva tapahtuma on jo kolmas peräkkäinen. Joulutorille on tilausta niin myyjien kuin ostajienkin taholta, sillä joka vuosi myyntipaikat on myyty loppuun hyvissä ajoin. Tämän vuoden torille paikat menivät käytännössä jo lokakuun alkuun mennessä. Kovan kysynnän vuoksi raivasimme keskipylvään ympärille muutaman lisäpaikan ja otimme myös näyttämön käyttöön, ja niinpä nyt Areenalla on ennätysmäärä myyjiä, eli 36. Myynnissä on lähes kaikkea niin jouluun kuin tavalliseen arkeenkin liittyvää. On pukin konttiin sopivia neuleita ja kudonnaisia kuten liinoja, pipoja, sukkia ja lapasia. On hunajaa, marjatuotteita, koristeita, leivonnaisia, jätkänkynttilöitä ja paljon muuta. Kyläseuralla on oma myyntipöytä ja …
POHJANMAAN Kokoomuksen syyskokouksessa Ilmajoella valittiin piirihallituksen jäseneksi Lea Puotinen Kauhavan Kokoomusnaisista. Lealla on kokemusta vuosien varrelta erilaisista maakunnallisista ja kunnallisista luottamustehtävistä. Hän on tehnyt pääasiallisen työuran aikuiskoulutuksen parissa, erityisesti yrittäjyyden parissa. Tässä työssä on keskeistä ollut yrittäjyyden, perheen ja kouluttautumisen yhdistäminen. Kauhavan Kokoomusnaiset tekivät valintoja syyskokouksessaan. Puheenjohtajaksi valittiin Anna-Maija Renko, varapuheenjohtajaksi Taru Huhtala, sihteeriksi ja vaalipäälliköksi Lea Korpi, rahastonhoitajaksi Johanna Haapaharju, muiksi hallituksen jäseniksi Mira Korpitie, Sirpa Kyyriäinen, Tanja Malinen, Lea Puotinen, Susanna Saarimaa ja Anna-Leena Sorvisto. Toiminnantarkastajiksi valittiin Maija-Liisa Olli ja Päivi Kujanpää. Heille varahenkilöiksi Marjatta Seppä-Lassila ja Kaija Roivainen. Kokouksessa oli vieraana Teamsin välityksellä sosiaaliministeri Sanni Grahn-Laasonen ja …
Elävää Järviseutua digikuvina