EVIJÄRVEN kouluhanke etenee yhteistyössä ulkopuolisen toimijan kanssa. Uuden koulu- ja monitoimirakennuksen suunnittelu käynnistyi viime vuonna nykyiselle rakennukselle tehdyn teknisen kunnon selvityksen jälkeen. Selvityksen mukaan nykyisen rakennuksen käyttöä voidaan jatkaa noin 5–10 vuoden ajan. Tarve selvitykselle tuli viime vuosien aikana sisäilmaongelmiin viittaavien oireilujen lisääntymisen jälkeen.
–Koulun ensimmäiset rakennukset on tehty 50-luvulla, joten käyttöä on ollut ja se näkyy. Rakennuksia on vaiheittain laajennettu ja peruskorjattu. Siellä on myös paljon hukkatilaa, koska esimerkiksi kellarikerros ei ole käytössä. Kunnanvaltuutettujen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella todettiin, että peruskorjaus ei ole enää kannattava vaihtoehto, joten on päädytty uuden koulun rakentamiseen, kertoo Evijärven kunnan sivistys- ja hyvinvointijohtaja Leila Qvist-Pettersson.
Yhteistyö lappeenrantalaisen Hyvinvoivien oppimis- ja työympäristöjen osallistava asiantuntija CDM Design & Involver Oy:n kanssa alkoi keväällä tarvekyselyllä, jolla kartoitettiin eri käyttäjäryhmien toiveita ja näkemyksiä tulevan koulukeskuksen suunnittelua varten. Kyselyyn vastanneet yläkoulun ja lukion opetushenkilöstö, oppilaat ja huoltajat saivat esittää ajatuksiaan oppimisympäristöön, oppimiseen, yhteistyöhön ja pedagogiikkaan liittyen. Lisäksi eri sidosryhmät kuten kirjasto, nuorisotoimi, MLL, kansalaisopisto sekä kaikki halukkaat kuntalaiset saivat esittää toiveitaan tilojen iltakäytön mahdollisuuksista. Myös koulujen ruokahuollon ja siivouspalvelun toiveita on kuultu.
–Paljon on keskusteltu oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan sekä muiden eri tahojen kanssa uuteen koulurakennukseen liittyvistä toiveista. Haluamme kuulla kaikkien mielipiteitä. Tiloille toivotaan mahdollisimman paljon käyttöä myös kouluajan ulkopuolelta, kertoo yläkoulun ja lukion rehtori Riitta Mustajärvi.
OPETUSHENKILÖSTÖLLE tänä syksynä teetetyn pedagogisen kyselyn pohjalta 11.–12. marraskuuta järjestettiin valmennus, jonka tavoitteena oli auttaa pedagogisen suunnitelman tekemisessä. Työpajassa aloitettiin uusien oppimisympäristöjen ideointi ja luonnostelu. Aluksi CDM:n oppimisympäristöjen asiantuntija Kati Räisänen ja pedagoginen asiantuntija Katri Kurronen avasivat keväällä tehdyn tarvekyselyn ja syksyn pedagogisen kyselyn tuloksia, nykyisiä oppimisen tapoja, minkälaisia eväitä ja tulevaisuuden taitoja opiskelijat tarvitsevat ja miten oppimista tuetaan ympäristön avulla. Työpajassa keskusteltiin kyselyjen tuloksista ja selkeytettiin henkilöstön yhteistä visiota tulevasta koulusta. Koulun henkilöstö haastettiin pohtimaan pienryhmissä muun muassa oppituntien pituutta, ja mitä eroja on opetustilalla ja oppimisympäristöllä.
–Odotuksia on työpajasta, toivottavasti herättää ajatuksia. Opettajista koottu tehoryhmä toimii viestinviejänä ja sillanrakentajana puolin ja toisin. Olemme mukana kaikessa olennaisessa koulurakentamiseen liittyvässä, selittää Mustajärvi CDM:n ja koulun välisestä avoimesta ja välittömästä yhteistyöstä.
Valmennuksen jälkeen prosessi jatkuu henkilöstö- ja johtamiskoulutuksella ja arkkitehdin tapaamisella.
–Kyselyjen vastausten ja tiettyjen pohjatietojen avulla luodaan tilaohjelma ja pedagoginen suunnitelma, joiden pohjalta arkkitehti tekee luonnoksen. Tulossa on myös arkkitehdin vetämiä työpajoja. Tärkeää on löytää yhteisymmärrys ja yhteinen visio tilankäytön ratkaisujen suhteen. Yritämme katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja tehdä monikäyttöisiä tilaratkaisuja. Tälle ja ensi vuodelle on varattu suunnittelurahaa ja rakentaminen alkaa todennäköisesti vuonna 2026. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan valmista on 2027, visioi Qvist-Pettersson.