Siirry sisältöön
Hävikkiviikkoa vietetään jälleen syyskuussa, 23.–29.9.2024, ja sinä aikana keskitytään ruokahävikin vähentämiseen koko suomalaisessa ruokaketjussa. Viikko tarjoaa tietoa ja vinkkejä arkisiin tapoihin hävikin torjumiseksi. Alkutuotannossa hävikin vähentäminen on monimuotoista ja innovatiivista. Kasvin- ja viljantuotannossa pyritään löytämään jokaiselle sadolle käyttökohde, olipa kyseessä sitten ihmisravinto, teollisuuden raaka-aineet, eläinten rehut tai jopa etanoli. Peruna on esimerkki monikäyttöisestä sadosta, jota hyödynnetään ruokaperunasta aina biokaasun raaka-aineeksi saakka. Modernit teknologiat, kuten kasvinjalostus ja kasvinsuojeluaineet, ovat tärkeitä työkaluja tässä työssä, jotta sadosta saadaan mahdollisimman hyvä sekä määrällisesti että laadullisesti. Tilatasolla vilja-, vihannes- ja perunasadon käsittely ja varastointi vaativat ajanmukaisia investointeja ja ammattitaitoa. Käsittelyyn ja varastointiin on oltava hyvät …
Pohjanmaan poliisi vahvistaa tiedon, että Alajärven kaupungin teknisen toimen epäillystä ympäristörikkomuksesta on tehty rikosilmoitus. –Se on kirjattu nimikkeellä ympäristönsuojelulain rikkominen. Ilmoitus on jätetty 23. elokuuta ja tutkinnanjohtaja tapaukseen on nimetty. Tiedottaja Mikael Appel kertoo, ettei voi yksilöidä tapahtunutta, vaan tarvitaan ensin lisätietoja. Toimituksen saamien tietojen mukaan on kyse kaupungin kiinteistöjen saneerauksen yhteydessä syntyneen jätteen lainvastaisesta hävittämisestä. –Ensin selvitetään mistä on kysymys, onko syytä epäillä rikosta. Näin toimitaan kaikkien jätettyjen rikosilmoitusten kohdalla. Jos päätetään, ettei ole syytä epäillä rikosta, asia jätetään tutkimatta ja jos rikosta epäillään, aletaan selvittää mitä on tapahtunut, kertaa Appel prosessin kulkua. –Kun tapausta lähdetään tutkimaan, selvitetään, ketkä …
Elävää Järviseutua digikuvina