Siirry sisältöön
Väinöntalon koululaispäivien pitkä perinne jatkui, kun Evijärven alakoululaiset tutustuivat paikallishistoriaan piirtäen, tehtäviä ratkoen ja tarinoita kuunnellen. Kun koululaisilta kysyttiin, mikä Väinöntalon päivässä oli parasta, vastauksia tuli nopeasti: pakohuone, piirtäminen, tarinat – ja tietenkin kakku. –Pakohuone oli kivointa, yksi oppilaista kertoi. Toinen piti vanhoista esineistä ja kertomuksista. –On ollut kiva katsoa vanhoja asioita ja kuunnella vanhoja juttuja entisestä ajasta. Tekeminen on ollut koululaispäivien kantava ajatus jo vuosikymmenten ajan. Niina Kujalan ja Hanna Honkaniemen mukaan perinne ulottuu ainakin 25 vuoden taakse, mahdollisesti lähemmäs 30 vuotta. –Oppilaat tykkäävät siitä, että on toimintaa eikä päivä ole liian puuduttavaa. Samalla tulee historiaa ja tekemistä, Kujala …
Täällä meilläkin energiajuomat ovat hivuttautuneet lasten arkeen tavalla, jota ei voi enää ohittaa. Ne näkyvät koulumatkoilla, harrastuksissa ja kassajonoissa. Pahimmillaan kouluruoka korvataan energiajuomalla. Lapset tulevat kouluun tölkki kädessä, juovat sen välitunnilla ja jättävät ruuan syömättä, koska kofeiini ja sokeri vievät nälän. Sitten ihmetellään, miksi väsyttää ja miksi keskittyminen pätkii. Vanhempana yllätyin itsekin, ettei kaupoissa ole mitään rajoitusta. Ei ikärajaa, ei ohjeistusta, ei kylttiä. Kassalla lapsi voi ostaa energiajuoman yhtä helposti kuin purkan. Olemme luulleet, että joku muu valvoo, mutta näin ei ole. Energiajuoma ei ole limsa eikä harmiton piristys. Se on kofeiinipitoinen piriste, joka kuormittaa kehittyvää hermostoa. Lapsella vaikutukset ovat …
Elävää Järviseutua digikuvina