Siirry sisältöön
Järviseudun alueella Evijärven ja Kortesjärven/Kauhavan abit viettävät penkkaripäiväänsä 12. helmikuuta, Alajärven, Vimpelin ja Lappajärven lukioissa tiistaina 17. helmikuuta. Alajärvellä penkinpainajaisiin on alettu valmistautua pian kevätlukukauden alkamisen jälkeen. Suunnittelutyöryhmässä toimivat Olivia Mertaniemi, Anniina Viitasaari, Juliaana Paananen sekä Emmi Pitkäkangas päätyivät ottamaan vastuuta, kun vapaaehtoisista ei niin sanotusti ollut tunkua. Valmistelua viimeistä lukiopäivää varten on tehty nyt noin kuukauden ajan. Asioita, joita työryhmän täytyy selvittää ja hoitaa, ovat muun maussa päivän ohjelman suunnittelu, kuljetusten sopiminen, abilakanoiden valmistamisen ja abivideon ja abishown toteutuksen delegointi, opettajien tiedottaminen ja aikataulujen sopiminen alakoulujen kanssa. Mitään varsinaista teemaa ei penkkaripäivällä ole, vaan siinä toteutetaan opiskelijoiden ideoita laajemmin. Oman mausteensa valmisteluihin toi poliisihallituksen kirje lukioille. Siinä ohjeistettiin turvallisuuteen liittyvissä asioissa ja se sisälsi paljon huomioon otettavia seikkoja, muun …
Sirpa Kataja ehti toimia järviseutulaisten kuvataideharrastajien ohjaajana usean kymmenen vuoden ajan. Maalaistalon emännän taideharrastus alkoi posliininmaalauksesta, pian mukaan tulivat akryylit, öljyvärit, akvarellit ja koko maalaustaiteen tekniikkakirjo. Sittemmin taitava tekijä rohkaistui opettajaksi kansalaisopiston kursseille. Taidekursseja Sirpa Kataja ohjasi vielä viime kesään asti. Aiemmin löydetty vakava sairaus tuntui olevan hallinnassa, tulevaisuus näytti toiveikkaalta, mutta hoitopolku osoittautui liian raskaaksi. Sirpalle ominaista oli tekemisen palo ja kokeilemisen halu, riemukas rohkeus heittäytyä uusiin haasteisiin. Hänen maalauksistaan saattoi löytää mannaryynejä, tapettia, hiekkaa tai silkkipaperia. Sirpan tekemistä leimasi myös sinnikkyys. Moni pieleen mennyt teos maalattiin uudelleen niin monta kertaa, että tulos tyydytti. Rakkaimmat aiheet löytyivät luonnosta, alati muuttuvasta ihmeellisestä maisemasta, Lappajärven rannalta ja metsien siimeksestä. …
Nuorena, ammattiin valmistumisen jälkeen, olin vuoden verran töissä Lahdessa Diakonissalaitoksen sairaalassa. Rakennus oli ihan kaupungin keskustassa. Parvekkeen edessä oli suuri puisto. Osaston toisella sivulla olevan kanslian ikkuna avautui hyppyrimäkien suuntaan. Kesäöinä, kun olin sairaalassa valvomassa, katselin kansliassa hyppyrimäille päin, ja huomasin mielenkiintoisen asian: jossakin vaiheessa, kun taivas oli ensin pitkän aikaa ollut tumma ja ulkona oli aika pimeää, iso sinisen harmaa, selvärajainen pilvi alkoi siirtyä pois. Ja tilalle tuli kirkas taivas! Näin on monta kertaa myös ihmisen elämässä. Rovasti Urho Muroma on kirjoittanut: ”Etkö tiedä, että juuri ennen auringon nousua on yö kaikkein pimeimmillään”. Muistan lapsuudesta, kun valot alkoivat joskus talvella välkähdellä ja …
Elävää Järviseutua digikuvina