Siirry sisältöön
Villa Wanhalan Heli Rintamäki kertoo, että ensimmäinen kesä oli miellyttävä yllätys. Asiakkaat iloitsivat, kun Lappajärvelle oli perustettu galleria, jossa oli myös kahvila. –Ajattelin, että kokeillaan kahvilaa. Maalaan tauluja – ja keittelen kahvia, jos joku tulee. Keittelin sitten kahvia koko kesän. Hämmästytti ja oli palkitsevaa, että aina tuli asiakkaita, muistelee Rintamäki. Marko Vesapuisto sanoo, että ihmisten hyväntuulisuus ja positiivisuus yllätti. Ihmiset ihastuivat galleriaan tullessaan. Tuli hyvä mieli ja jaksoi paremmin. Aina oli kiva avata kahvila. Tänä kesänä kahvila esittelee itäkyläläisen Kaffiino kahvipaahtimon uuden kahviseoksen, joka on suunniteltu Villa Wanhalan kahvilaa varten. –Vähän tummempi paahto, pehmeä ja luonteikas kahvi. Toinen paikallinen herkku …
Kun tuomaritoimintaan lähdetään, on selvää, että siihen lähdetään vapaaehtoisesti. Ketään ei siihen pakoteta. Varsin erikoista on se, että tuomarien eettisiä ohjeita rikotaan tahallaan tai tahattomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että katsomossa oleva tuomari huutaa ohjeita ja neuvoja, jopa moitteitakin, joskin onneksi harvemmin. Luulisi tuomarin ymmärtävän, että vaikka hän olisi esimerkiksi pelinjohtajan roolissa, hän osaisi käyttäytyä tahdikkaasti. Näin ei kuitenkaan aina ole. Pahinta on kollegatuomarista selän takana puhuminen ja suoranainen haukkuminen. Vielä pahempaa on julkinen mollaaminen ja jopa katsomosta kentälle tuleminen ohjeistamaan tuomarikollegaa, kuten hiljattain tapahtui. Vaikka palaute olisikin rakentavaa, kenttäalueelle ei ole asiaa. Se on tuomarin häirintää. Kun siihen syyllistyy itse …
Suomi etsii kipeästi säästöjä. Hyvinvointialueet vähentävät henkilöstöä, sulkevat osastoja, kiristävät kotihoidon kriteerejä ja leikkaavat ikäihmisten palveluista. Samaan aikaan omaisten vastuu kasvaa ja hoitohenkilöstö tekee työnsä äärirajoilla. Silti julkinen hallinto ylläpitää rinnakkaisia sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä, joiden kustannukset maksetaan samoista verovaroista, joista ikäihmisten palveluistakin säästetään. Suomella on jo kansallinen potilastietovaranto, Kelan Kanta-palvelu. Sinne tallennetaan potilaan hoidon kannalta keskeiset tiedot. Silti samoja tietoja kerätään edelleen erillisiin rekistereihin, siirretään järjestelmästä toiseen ja käsitellään useaan kertaan. Jokainen tiedonsiirto, integraatio ja rinnakkainen rekisteri maksaa. Kun julkinen talous on tiukilla, on perusteltua kysyä, miksi ylläpidämme useita tietolähteitä, jos yksi luotettava kansallinen tietovaranto voisi palvella samoja tarkoituksia. …
Elävää Järviseutua digikuvina