Siirry sisältöön
”Sirotella tuhkaa päällensä” on vanha lausahdus, jolla ihminen haluaa kuvata tekemäänsä virhettä, kokemaansa häpeää tai kasvojensa menetystä. Jotain sellaista tunnetta, josta ylipääseminen on vaikeaa. Harva meistä on kuitenkaan toteuttanut tuota ajatustaan ripotella tuhkaa päällensä. Keskiajalla näin on toimittu. Laskiaisen jälkeinen keskiviikko eli tuhkakeskiviikko aloitti neljäkymmentä päivää kestävän paaston. Tuhkan ripottelu ilmensi paaston alkamista ja omien syntien katumista. Siinä ei ollut kyse omasta häpeästä ihmisten edessä, vaan syyllisyydestä Jeesuksen kokeman kärsimyksen vuoksi. Sekä oman syntisyytensä tunnustamisesta Jumalalle. Jumalani, anna minulle syntini anteeksi. Tänään, Tuhkakeskiviikkona, mekin aloitamme laskeutumisen pääsiäiseen. Kirkkojen liturgiset värit vaihtuvat violettiin tai siniseen. Nuo värit kertovat paastonajan alkamisesta ja katumuksesta. Mutta myös odotuksesta, Jumalan lupauksesta. Siitä, että meillä on katumuksen rinnalla Kirkkaus, Jeesus Kristus. ”Ota vastaan katumuksen merkki”. Tänä iltana, Vimpelin kirkon iltamessussa, saat tuon katumuksen merkin, tuhkaristin, halutessasi otsaasi. Tuhka kuvaa katumusta, risti on reitti pelastukseen. Pääsiäisaamun tyhjä hauta, ilosanoma syntien sovituksesta, ylösnousemuksesta ja …
Elävää Järviseutua digikuvina